Ilkeä isäpuoli lähettää pikkutytön Helsingin keskustaan myymään huonosti tehtyjä, kalliita luutia. Elokuva kertoo tästä matkasta, siitä millaisia ihmisiä tyttö matkallaan kohtaa ja ennen kaikkea ihmisten hyväsydämisyydestä ja siitä miten kiltti tyttö onnistuu vilpittömyydellään ja kohteliaisuudellaan koskettamaan monia.
Olen nähnyt elokuvan – tai osan siitä – ensimmäisen kerran joskus lapsena ja ällistyin, kun se sattui hiljattain silmiini Ylen ohjelmalistasta. Jollain tavalla elokuva oli tehnyt vaikutuksen, koska monista katsomistani suomifilmeistä nimenomaan siitä oli jäänyt kohtaus mieleeni. Nyt uusintakerralla totesin ilokseni, että tarina ei ollut tyyliltään niin synkkä kuin olin muistellut ja loppuratkaisukin oli parempi kuin luulin.
Tyttö, joka näyttelee pääosaa, on tosi suloinen. Tarina levittää hyväntahtoisuuden sanomaa alleviivaavasti, ja kuten monissa muissakin elokuvissa tuohon aikaan, myös tässä musiikki ja laulut ovat tärkeässä osassa.
Elokuva on suloinen näkökulma 50-luvun Helsingistä – kuin kiiltokuva! Siitä voi löytää ärsyttäviä piirteitä ja kritisoitavaa – taatusti – mutta itselleni se toi valtavan kesäisen nostalgiatuulahduksen aikakaudelta (jolloin sivumainiten en itse ole elänyt), kun lapset olivat vielä lapsia. Elokuva ei ole maailman nopeatempoisin, mutta silti uskallan suositella sitä kaikille lapsille ja lapsenmielisille kesälomailtapäivän ratoksi ja sitten lähtemään ulos auringonpaisteeseen.
[stars=3]
