Tämä tositarina (The Diving Bell and the Butterfly) kertoo Jean-Dominique Baubyn loppuelämästä täysin halvaantuneessa ruumiissa (locked in -syndrooma), jossa vain vasen silmä toimi normaalisti. Ruumiinsa vankina Bauby kommunikoi silmänräpäyksillä. Eli mielikuvituksensa ja muiden ihmisten avulla, sekä sinnikkyydellään ja kärsivällisyydellään kirjoitti kirjan sairaana ollessaan.
Mainio ranskalainen Perhonen lasikuvussa on Julian Schnabelin ohjaama tositarina Elle-aikakauslehden toimittajasta, joka loukkaantuu vakavasti ja odottamattomasti.
Jotenkin rakastan tositarinoita, sillä ne pistävät miettimään aivan eri tavalla kuin fiktiot. Elokuva on koskettava ja äärimmäisen mielenkiintoinen biografia. Se pisti ajattelemaan rakkautta, elämää ja inhimillisyyttä, ja sitä että pahinkaan vamma tai puute ei välttämättä ole esteenä välittämiselle, rakastamiselle tai kommunikoinnille. Ihminen on silti ihminen ja arvokas ja rakas elävänä, vaikka ruumis ei toimisikaan. Tosirakkaus säilyy ja katsoo sisäänpäin, vaikka ihminen muuttuu ulkoapäin.
