Harry (Richard Pryor) ja Skip (Gene Wilder) suuntaavat kärttyisästä New Yorkista kohti Kaliforniaa. Arizonan kohdalla sattuu pieni väärinkäsitys ja se kestää 125 vuotta. Se on aika hankala juttu ja kaiken lisäksi kiero vankilanjohtaja Beatty (Barry Corbin) ja tämän ykkösvahti Wilson (Craig T. Nelson) huomaavat Skipin erikoislahjakkuuden ja siitä pitää hyötyä. Lisäksi soppaan mahtuu pakoyrityskin ja äärimmäisen pelottava Grossberger (Erland van Lidth) jonka meriittilista on pitkä.
Bruce Jay Friedman käsikirjoittaa juurikin sellaista tarinaa mikä soveltuu ankaraksi draamaksi: viattomat henkilöt joutuvat keskelle ankaraa vankeutta Grossbergereineen ja vankilaa johtavat kihot ovat ahneita roistoja. Sidney Poitier ohjailee tuossa ankeassa miljöössä komediaduota jonka ei missään nimessä luulisi sopivan yhteen: erittäin juutalainen Jerome Silberman ja erittäin gettomusta Richard Pryor. Tämä jyrkän kontrastinen duo on kylläkin loistava yhdistelmä ja reagoivat voimakkaasti keskenään. Samalla on huomattava että Richard Pryor on erinomainen [I]straight man[/I] suorastaan hykerryttävän ylipirteälle Wilderille. Vaikka hauskoja hetkiä on ripoteltu sinne tänne leffalta kestää aikansa päästä vauhtiin ja se on harmillista huumorin ollessa vahvaa.
Gene Wilder on leffan koomisten tilanteiden pääasiallinen liikuttaja naurettavan yliampuvalla optimismilla (mikä ei ole täysin aiheeton) ja sen vastapainona Richard Pryor on se pessimistisempi vastapaino joka kuitenkin heittää loistavia letkautuksia ja reagoi isosti. Barry Corbin ja Craig T. Nelson ovat korruptoituneita retkuja. Erland van Lidth on maailman epäystävällisimmän katseen omaaja ja luonnollisesti voi näyttää oopperataitojaan jotka ovat melkoinen kontrasti. Roolituksia ei mitenkään voi moittia niiden ollessa yksiulotteisiksi tarkoitettuja.
Äärimmäisen hölmön suomalaisnimen omaava [I]Stir Crazy[/I] on miellyttävän kevyt yhdistelmä nautittavan karrikoituja hahmoja ja dramaattinen juoni antaa syyn kohellushetkille. Parhaimmillaan leffa repii nauruhermoja isosti ja heikommillaan se on aika tarpeetonta draamailua. Onneksi noiden ääripäiden väliin mahtuu paljon asteita ja jonkinlaista huvittuneisuutta voi odottaa koko katsomisajalta ja komedialeffan kohdalla se on kaikista tärkeintä.
