Muutama vuosi sitten Neil Marshall shokeerasi katsojia The Descentillä. Se oli jotain mitä ei ollut aikaisemmin koettu kauhugenressä. Elokuvaa voisi sanoa 2000-luvun onnistuneimmaksi kauhuelokuvaksi. Sen idea oli tarpeeksi omaperäinen, tarinan kuljetus oli rautaa sekä näyttelijä suoritukset loistavia. Ei olekaan ihme, että elokuvalle puuhattiin jatko-osa.
Tarina jatkuu siitä mihin se ensimmäisessä osassa jäi. Ainakin tavallaan. Oletetaan nyt, että kaikki ovat katsoneet ensimmäisen osan ja tietävät miten se päättyi. Se antoi meille tavallaan lohduttoman lopun siitä miten Sarah jäi loukkuun luolastoon. Sitä ennen oli kuitenkin näytetty miten hän oli onnistunut pakenemaan. Kakkososa käyttää tätä jälkimmäistä vaihtoa rakentaessaan uutta tarinaa. Ykkösosassa fantasiaksi jäänyt pako, onkin nyt todellista totta. Sarah siis onnistui pakenemaan. Hänet kiikutetaan sairaalaan, jonne etsinpartio tulee häntä kuulustelemaan. Umpikaheli sheriffi pakottaa Sarahin takaisin luolastoon etsimään eloonjääneitä.
The Descentin jatko-osaa voi pitää täysin turhana elokuvana. Juoni on typerä ja se käytännössä raiskaa ensimmäisen osan loistavan lopetuksen. Elokuva on jokaisella osa-alueella jäljessä. Katsojan jännityksessä pitäminen ei ole itsestäänselvyys. Luolasto on jo ensimmäisestä osasta tuttu paikka, eikä se tarjoa samankaltaista yllätyksellisyyttä.
Jos juoni on huttua, niin ovat sitä myös roolihahmot. Pakostakin tässä tapauksessa vertaa koko ajan kaikkea ensimmäiseen osaan. Ensimmäisestä osasta tuttu Sarah, jota Shauna MacDonald näyttelee, on varsin laimea. Muutkaan näyttelijät eivät tarjoa mitään riemun kiljahduksia, vaan vetävät homman aivan campiksi. Tuntuukin kuin koko idea olisi vedetty pakotetusti överiksi. Tuttu ilmiöhän se on, jos ei millään voi saavuttaa alkuperäisen teoksen tunnelmaa.
Efektitien käyttö on paikoitellen todella kornia. Plussaksi kaiketi voi laskea sen, että ne ovat kuitenkin laadultaan samaa luokkaa kuin ensimmäisessä osassa. Goren käytön logiikkana toimii selkeästi täysin yliampuvuus. Poralla suoraan kalloon tai kallon litistyminen kiven järkäleen alle, tuo mieleen enemmänkin splatter-genren elokuvat kuin vakavan kauhuelokuvan.
Kokonaisuutena toinen laskeutuminen luolastoon sujuu katastrofaalisesti. Se ei pysty millään osa-alueella olemaan ensimmäistä laskeutumista parempi. Pettymys saattaa olla kova, jos on odottanut tätä elokuvaa, ja olettaa sen olevan samankaltainen ensimmäisen osan kanssa.
