Supertuottaja Jerry Bruckheimerin leffoissa ei yleensä pahemmin tarvitse aivoja rassata, riittää vaan kun kipaisee hakemassa lähikaupalta kokista ja valkosipulisipsejä ja lössähtää sohvalle. Ai niin, sekä tietysti nollaa aivot. Tähän kaavaan Isku Mogadishuun sopii täydellisesti, kirjaimellisesti kuin luoti otsaan. Mitään sen vakavampaa suhtautumista sotaan on tästä elokuvasta turha haeskella, sanoivat mainokset mitä tahansa. No, ainakin raina on nätti kuin possu pienenä.
Eletään vuotta 1993. Somaliassa on syttynyt julma sisällissota ja Y.K:n joukot lähetetään paikalle palauttamaan rauhaa ja järjestystä. Washington ei ole tyytyväinen sodan tuloksiin ja niinpä kenraalit päättävät lopettaa konfliktin kertarytinällä. ”Salaisen” operaation päämääränä on iskeä julman sissijohtajan Mohammed Farrah Aideedin isännöimään kokoukseen keskellä Somalian pääkaupunkia Mogadishua ja kaapata muutama hänen lähimmistä neuvonantajistaan, joita voitaisiin käyttää panttivankeina.
Erikoisjoukkojen helikopterit lähtevät tehtävään Voodoo Chilen kajahtaessa komeasti kaiuttimista ja sota on niin coolia että kaikki on ihan kun Coca-Cola-mainoksista. Paitsi että hulikupterien laskeutuessa Mogadishun kaduille kaikki alkaa mennä enemmän tai vähemmän mönkään ja ”salaisesta” operaatiosta tulee yht-äkkiä vähemmän salainen. Hulikuptereita putoilee ja kranaatteja viskellään niin kuin ne olisivat pois muodista. Eikä tukikohtaan päästäkkään ihan tunnin päästä kuten oltiin suunniteltu. Menee vähän pitempään…
Kuten todettua, Isku Mogadishuun ei pahemmin jää pohdiskelemaan sodan filosofista merkitystä tai miettimään syntyjä syviä. Ainoastaan pari kertaa jäädään kauhistelemaan sodan karmeutta mutta muuten pyssyt raikaa tauotta ja homma on perin americcalaista. Somalien kellistämiä taistelutovereita itketään vasta tukikohdassa, taistelukentällä heidät kostetaan kymmenellä kuolleella somalilla. Homma ei kuitenkaan missään vaiheessa lipsu esim. Top Gunin tapaan mässäileväksi jenkkihutuksi, van britti Ridley Scott on hyvin onnistunut taltuttamaan tavanomaista Bruckheimer-tyyliä. Ja eihän tämä raina yritäkään olla mitään dokumentaarista, pilkuntarkkaa ja vakavahenkistä todellisuudentoistoa vaan pikemminkin todellisilla tapahtumilla höystettyä viihdettä, joten vaikka lippu välillä heilahtaakin, sen voi helposti antaa anteeksi.
Siitä huolimatta että uljaita amerikkalaisurhoja ylistetään paikoitellen vähän liikaakin, Scott on kuitenkin onnistunut kyhäämään harvinaisen realistisen oloisen kaupunkisodan kuvauksen. Tulee oikeasti ahdistava olo solttujen ryntäillessä Mogadishun ruskeilla kaduilla, missä mustaa miestä vilisee Kalashnikovien kera kuin Mikki-Hiiriä Georg Malmstenin lastenlauluissa. Kun luoteja vinkuu ees taas ja raketteja viheltää pään vierestä, onko se ihmekään jos korvissa vähän soikin? Monia katsojia toiminnallisuus voi jopa hieman pitkästyttää, sillä 2 ja puolituntisesta pläjäyksestä kevyesti kaksi kolmasosaa on puhdasta taistelua. Ja ruokapuoli kannattaa hoitaa hyvissä ajoin ennen leffaa, siinä määrin gorea riittää. Eteenkin haavoittuneen Rangerin valtimon hätäleikkaus pisti Lennonjohdollakin elokuvan oheessa nautitun pizzan pyrkimään kiivaasti takaisin laatikkoonsa. Kaiken kaikkiaan visuaalisesti ja audiovisuaalisesti elokuva on varsinkin DVD:ltä töllötettynä laatutyötä. Kyllä kelpaa.
Näyttelijöistä on vähän paha sanoa mitään sillä Black Hawk Down ei ole oikein mitään ihmissuhdedraamaa (eikä tosin yritäkään olla) vaan jokaisesta soltusta kerrotaan vain lähinnä se mikä on juonen kannalta pakollista. Ewan McGregor on kuitenkin hyvin onnistunut peittämään saarivaltioaksenttinsa ja LOTR:eistä tuttu Orlando Bloomkin vilahtaa kuvassa. Tom Sizemore on kova jannu kuten myös Eric Bana ja William Fichtner ja Sam Shepard on peritexasilainen kenraali. Paria ylilyöntiä lukuunottamatta ei yhtään hassumpaa tällaiseksi viihdyttäväksi sotapläjäykseksi.
Kokonaisuutena Isku Mogadishuun on täydellistä viihdettä. Mitään syvällistä tai sotaa sen kummemmin analysoivaa tästä on turha hakea mutta jos mieli tekee aivotonta sotaelokuvaa joka rokkaa kybällä American malliin, tämä on varma valinta. Eikun Kotipizzasta iso perhe- Mexicana ja sohvalle nauttimaan laatutyöstä. Mutta jos olet Haukiputaan Intelpletkuellit R.Y:n puheenjohtaja, ei tämä ole niitä parhaimpia vaihtoehtoja yhdistyksen vuosikokoukseen.
