Hammer-studio veteli viimeisiään vuonna 1974, mutta ulos saatiin oksennettua vielä yksi Dracula-pötkäle jossa viittaa heiluttaa rooliinsa jo lopen kyllästynyt Christopher Lee.
Filkka jatkaa melkeinpä suoraan siitä mihin edellisosa jäi. Dracula pamahti nykyaikaan mutta jälleen Van Helsingin saappaisiin astunut Peter Cushing täräytti kreivin kasvamaan koiranputkea.
Tällä kertaa ei muuta tarvita, kuin salaperäinen suuryhtiö ja hieman tuulessa heiluvia ikkunaluukkuja, ja Dracula pamahtaa jälleen elävien kirjoihin – kirjaimellisesti ihan tyhjästä. Poliisi alkaa tutkia ihmisten salaperäisiä katoamisia ja myös Van Helsing saa vihiä vanhasta arkkivihollisesta. Jälleen on lapsenlapsi vaarassa, samalla kreivi kaavailee vaatimattomasti koko maailmaa kattavaa virusepidemiaa.
Elokuva on suoranaisesti melkoista ruumiineritettä, ja edeltäjänsä tavoin tämänkin leffan pelastavat Lee ja Cushing, sekä pari ihan toimivaa yksittäistä kohtausta. Kokonaisuus ontuu kuitenkin erittäin pahasti ja pääkaksikkokin vaikuttaa jo lopen kyllästyneeltä vamppyyrihippaan.
Tähän päivään mennessä Lee on kerennyt tehtailemaan jo toistasataa elokuvaroolia, joten ikuinen verenimijäksi leimaantuminen mahtaa kieltämättä hieman kismittää.
Erikseen täytyy vielä mainita filkan lopetus surkuhupaisuudessaan, ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Myös 70-luvulle varsin ominaiset moottoripyöräpahikset herättävät aina murhanhimoisia tunnetiloja.
Leen viimeinen rooli Draculana ei siis ole järin muistettava, mutta menee joka tapauksessa halpana kauhuviihteenä ihan mukavasti. Paha tästä enempää on kirjoittaa, viimeinen naula Hammerin arkkuun ja camp-arvoja vilisevän lajityyppinsä esimerkkiteos, niin hyvässä kuin pahassakin.
nimimerkki: Cuomi
