Sota. Miljoonien vainajien ohella osuman sai sydämeensä myös Ivan Ivanovitš, joka elokuvan tapahtumien aikaan asustelee yksin pienessä kerrostalokämpässään vanhojen valokuvien ympäröimänä. Metsästystä harrastava miekkonen päättää hankkia elämäänsä jahtiin jalostetun englanninsetterin. Tummaturkkisten koirien pesueesta tämän silmissä erottuu valkoinen, vialliseksi luokiteltu yksilö, jonka Ivan ristii Bimiksi. Koirien kasvattaja ei näe väriltään poikkeavalla pennulla arvoa ja antaisikin koiran mieluummin lopetettavaksi. Ivan kuitenkin saa Bimistä erinomaisen metsästyskoiran sekä elämänkumppanin. Bim osaa jopa sulkea ja avata ovia sekä tuoda Ivanin lipposetkin käskystä.
Alkupuolen lämminhenkisyys on vain kevyttä pintasilausta muuten kolkossa tarinassa: Bim Mustakorva rinnastaakin jo ensimmäisissä kohtauksissaan poikkeavana kuolemaan tuomitun koiranpennun ja yhteiskunnan tukipilareiden hyljeksimän sotaveteraanin hahmot toisiinsa. Ivanin jouduttua vammansa vuoksi Moskovaan hoidettavaksi, Bim jää heitteille ja kerrostalokompleksin muiden asukkaiden huolehdittavaksi. Metsästyskoirana Bim kuitenkin karkaa kotoaan etsimään maailmalle kadonnutta omistajaansa – mustakorvainen hauveli on siis vertauskuvallisesti tuntenut itsekin piston sydämessään. Kovin kauas ei Rostotskin elokuvan hengessä De Sican Umberton elämänvaiheista eksytäkään, näkökulma vain on vähän erilainen.
Neuvostohurmuri Vjatšeslav Tihonovin esittämää Ivania ei tarinassa enää nähdäkään kuin vasta aivan viime minuuteilla. Bim Mustakorva onkin likemmäs kolmituntinen elokuva ja kattaa lähes täydellisesti Gavril Trojepolskin romaanin aina loppuratkaisuaan myöten. Erään kuulemani tarinan mukaan elokuvan pituuteen vaikutti senaikainen palkanmaksukäytäntö: Neuvostoliitossa väitetysti maksettiin elokuvantekijöille palkkaa lopputuotteen keston mukaan. Ilmeisesti samasta syystä neuvostolassa tuotettiin enemmänkin länsimaiseen standardiin nähden venähtäneitä eepoksia, tunnetuimpina Sergei Bondartšukin kahdeksantuntinen Sota ja rauha sekä Andrei Kontšalovskin viisituntinen Siperiada.
Silkkaa kärsimystä Bimin seikkailu ei ole. Idässä on kertoman mukaan vanhastaan ollut ongelmia kulkukoirien ja valtoimenaan juoksevien elukoiden levittämien tautien kanssa, joten myös itsenäiseen Bimiin suhtaudutaan erittäin epäluuloisesti. Osa vastaantulijoista sättii ja hätistelee Bimia, toiset taas suhtautuvat isännättömäksi jääneen koiran levottomuuteen ymmärtävästi. Eräässä kohtauksessa Bim jää tassustaan kiinni ratakiskoon, ja koiran ulinan perusteella kyseessä ei todellakaan ole trikkikuva, vaan kohtaus kuvattiin sellaisenaan ihan oikeasti. Eläinrääkkäystä lähentelevää menoa katsoessa aloin itsekin kyseenalaistamaan tekijöiden ratkaisua sisällyttää moista elokuvaansa. Vähäisenä pelastuksena kohtaus ainakin päättyy onnellisesti, sillä paikalle osuvat veturimiehet päästävät Bimin vapaaksi.
Bimin tassuttelua ei kuitenkaan kestää kauaa. Elokuvan kaksi puoliskoa on jaettu vuodenaikojen mukaan alussa kevään, kesän ja syksyn kautta aina pimenevään sydäntalveen. Tarinan tunnelma seuraa vuodenaikojen mukana viattoman lapsuuden ja toveruuden kuvauksesta aina vain synkemmäksi käyvän jälkimmäisen puoliskon loppuun asti. Aivan viimeisillä askelmilla Rostotski kuitenkin alkaa kompastella tyylikeinojensa kanssa: kirjan sentimentaalinen finaali onkin elokuvassa muuttunut erittäin lakoniseksi ja kuivaksi. Ivanin itsensä mukaan valhekin voi olla pyhää, kun sillä pidetään yllä toivoa, mutta tässä tapauksessa olisin silti mieluummin nähnyt alusta asti pohjustetun kliimaksin.
