Eivätpä tainneet ”Gucci-vuosisadan” naiset pysyä muotihousuissaan, kun supersuosittu televisiosarja Sinkkuelämää sai kauan odotetun sovituksensa valkokankaalle. Neljä vuotta tuotantokausien loppumisen jälkeen ohjaaja/käsikirjoittaja Michael Patrick King päätti nivoa yhteen kaikki kuuden tuotantokauden omaperäiset kommellukset, epätoivoiset romanssit, melko kuluneet vitsit ja mikä (pahinta) kaikki tsiljoonat merkkikengät, sekä vaatekappaleet ja lopputuloksena syntyi imelä, mutta silti hyväntuulinen tyttö (vai sanoisiko nais?) energiapätkä, jonka katsomisesta me raavaat miehet emme paljon perusta.
Kuitenkin jonkun ihmeellisen (lue: inhimillisen) pakotteen seurauksena allekirjoittanut päätyi katsomaan tätä kyseistä pätkää. Homma jatkuu siis yksinkertaisesti siitä, mihin kuudes tuotantokausi päättyi. Jälleen seurataan neljän yli nelikymppisen bestiskaveruksen ihmissuhdekommelluksia mm. yhden illan juttujen, pettämisen, häätunnelman harmonian säestämänä.
Carrie Bradshaw (Sarah Jessica Parker), se iänikuinen sinkkukirjailija, on ehkäpä löytänyt sen oikean. Muhkean upea viettelijätär Samantha Jones (Kim Cattrall) on muuttanut Nykin citymaisemista Los Angelesin lämpöön miesystävänsä kanssa. Porukan siroin Charlotte Goldenblatt (Kristin Davis) viettää perhe-elämää miehensä kanssa ja yrittää selviytyä jokapäiväisistä askareista, samoin kuin toinen perheellinen, juristi Miranda Hobbes (Cynthia Nixon). Aina ei rakkaus kolahda kaikkiin samalla lailla ja pettymyksiä tulee. Joillekkin taas onni laulaa kaunista säveltään ja jotkut pääsevät jopa alttarille asti. Mutta koska homma menee Hollykylän sääntöjen mukaan, on mukana oltava myös ”jännittäviä” juonenkäänteitä. Jestas sentään, eihän tämä homma olekkaan niin varmaa…
Ennen niin ”sinkkuilevien” flikkojen sinkkuus-imago on kadonnut kokonaan. Elokuvasta puuttuu kaikki se hohde ja kimallus mitä tv-sarjasta tuli nähtyä (lue: pakon edessä nähtyä!). Tämä ei sinänsä ole mikään ihme, sillä jopa vanhat kengätkin menevät puhki, jos niitä käyttää liikaa. Samaa voisi verrata myös Sinkkuelämää -showhun. Ihan epäonnistuneeksi Sinkkuelämää ei lätsähdä. Mukana on piristävää huumoria, pirteää tunnelmaa ja jopa sitä iänikuista shoppailurulettia, mihin käsikirjoittaja M.P. King ei tunnu koskaan kyllästyvän. Ehkäpä mies viettää itsekin paljon aikaa sovituskopin puolella, kenpä sen tietää?
Näyttelijäpuolelta Sinkkuelämää läpäisee testit kiitettävään malliin. Monet hauskat ja omalaatuiset henkilöhahmot antavat tarinalle muutakin kuin pelkät timanttisen pinkit kannet. Sarah Jessica Parkerin roolihahmo Carrie Bradshaw jaksaa vieläkin keikaroida pääosassa ja vetää sitä suurinta huomiota puoleensa. Tämä alkaa käydä hiljalleen ärsyttäväksi sillä Carrien hahmo on liian yksipuolinen ja itseään toistava ollakseen se, joka varastaa shown itselleen. Paljon mielenkiintoisempi henkilöhahmo on Kim Cattrallin esittämä Samantha Jones, joka saa vieläkin mieskatsojien jalat tutisemaan upeilla muodoillaan ja uhmakkailla elkeillään. Myös Cynthia Nixonin esittämä Miranda Hobbes saa enemmän tilaa elokuvassa. Mirandan tätimäinen luonne ja herttainen olemus saa katsojan sympatiapisteet puolelleen. Charlotte – se toheloiva suklaasilmä – saa katsojan hymyilevään hassuilla toilailuillaan ja ihastuttavalla hymyllään. Myöskin monet sivuosaroolit toimivat hyvin ja toivat laajaan näyttelijäkaartiin lisäominaisuuksia. Mm. Jennifer Hudsonin piipahtaminen elokuvassa oli onnistunut veto.
Huolimatta upeista näyttelijöistään Sinkkuelämää sortuu itsensä toistamiseen ja saman asian jankkaamiseen. Romanssi on romanssi vaikka voissa paistais, ei pieni liikakäyttö leffaa haittais. Tätä lorua lauleskeli varmaankin ohjaaja M.P. King, sillä romanssi on vähän turhankin suuressa osassa koko elokuvassa. Tarina kulkee hiukan jaaritellen eteenpäin ja asioita tunnutaan alleviivaavan liikaa. Siis for example jos joku nainen ostaa käsilaukun, niin hän tosiaankin [u]ostaa käsilaukun[/u] eikä mitään koulureppua, mikä nyt jo kaikessa yksinkertaisuudessaan on hyvin selkeä asia. Loppuratkaisu on ennalta-arvattava ja teemaan uskollisesti tukeutuen, hyvin imelä. Kornia tai ei, eipä Sinkkuelämää -elokuvalle olisi voinut minkäänlaista muutakaan loppuratkaisua sysätä.
Sinkkuelämää on elokuva juuri kaikille sarjaa rakastaneille käsilaukkusukupolven hame-edustajille. Ja miksei vaikkapa meille miehillekkin, oppisimmepa ainakin uusia feministisiä tapoja. Kyllä se sovinistisuuskin luultavasti vähenisi…
