Aina silloin tällöin joku saa hullun idean kokeilla jotain uutta, ja tällä kertaa arpaonni suosi Kerry Conrania. Miekkonen nimittäin hoksasi että täysimittaisen seikkailuelokuvan voisi tuottaa täysin bluescreenillä ja hollywood-tason näyttelijöillä. Nakataan sekaan Fallout-pelistä tuttua 30-luvun scifiä, Crimson Skies -pelin ilmarosvoilua, saksalaista propagandajulisteiden kuvauksellisuutta ja ripaus Tim Burtonin kieroutunutta näkemystä, viivan alle saadaan Sky Captain and the World of Tomorrow.
Joe ‘Sky Captain’ Sullivan (Jude Law) on kovanluokan taivaiden Intiaani Joona. Elokuvan kauniimpi puolisko on taasen Polly Perkins (Gwyneth Paltrow), tummanpunaisilla huulilla varustettu ‘noir-leffat läpikäynyt reportteri. Näiden kahden pieni maailma uhkaa täyttyä kun jättiläisrobitit hyökkäävät ja tekevät kaupungista muhennosta. Näistä asetelmista alkaa suuren maailmanvalloitusjuonen purkaminen, kun parivaljakko lähtee metsästämään robottien lähdettä.
Leffa on siis visuaalisesti pelkistetyn kaunis. Animoidut taustat hyppivät silmille joka kohtauksessa koska valaistus ei mene missään tilanteessa yksyhteen hahmojen liikkeiden kanssa. Henkilöiden reunat näkyvät sumeina kuin Wing Commander 3:n välianimaatioissa aikanaan ja kaikki kuvaus on vedetty extra-smooth-filtterin läpi. Lopputulos on unenomainen ja jokseenkin vanhanaikainen, muistuttaen etäisesti vanhoja Film Noir -dekkareita. Graafisesta toteutuksesta voidaan olla kahta mieltä ja minun mielestäni lopputulos on virkistävä tuulahdus perinteisiin efektileffoihin. Näyttäisi siltä että suurimman työn elokuvassa ovat joutuneet tekemään juuri animaattorit ja taiteilijat.
Elokuvan kompastuskivenä on kuitenkin hyvinkin ontuva käsikirjoitus. Vaikka ideaa ja tyyliä riittääkin, katsojaa aliarvioidaan jokaisessa juonenkäänteessä ja välillä dialogi on peräti noloa. Indiana Jones oli hahmo johon pystyi helposti samaistumaan, mutta Joe jää paperinohueksi viritelmäksi joka laukoo huonoja vitsejä. Ohjaaja selittelee tapahtumia liikaa ja välillä kohtaukset etenevät aivan liian nopeasti. Näyttelijäsuoritukset ovat keskinkertaisia, mutta minkäs näyttelijät sille voivat jos käsikirjoitus ontuu.
Leffa on siis keskinkertaista popcorn-materiaalia, joka voi viehättää retro-fiiliksellään… tai ärsyttää suunnattomasti. Kivutonta katsoa, mutta tuskaista muistella.
nimimerkki: Reaktor
