2003 vuonna järjestettiin mielenkiintoinen kriitikkokilpailu, jonka voittaja sai palkkionaan valita yhden elokuvan Maikkarin myöhäisiltoihin vuodelle 2004. Kisan voitti Vesa Häkli, ja hänen valintojensa ansiosta elokuvanystävät saivat katsella 05.08.2004 erikoisen Shakespeare-sovitus Tituksen.
Titus on tahallisen yliampuva ja dramatisoitu teatraaliseen tyyliin, joskin sitä oli tietenkin myös Shakespearen alkuperäisteos Titus Andronicus. Jokatapauksessa leffaa tuli katseltua kuin teatterin katsomosta. Mukana yli kaksi ja puolituntisessa irroittelussa on mahtipohtista musiikkia, mielenkiintoisia mukaelmia ja pääosissa itse Sir Anthony ”Hannibal” Hopkins vitivalkoisine hiuksineen ja kuvaruudun täyttävine karismoineen.
Hieman Tituksen ja ohjaaja Taymorin liika säväyttely vaivaavat, samoin liian useat pitkitetyt kohtaukset. Hehkeän Lavinian kohtalo on rankka: Chiron ja Demetrius raiskaavat hänet, ja sitten katkovat tämän kädet ja kielen, jonka jälkeen metsään yksin harhailemaan. Vastaavia raakuuksia on mukana pilvin pimein.
Titus on leffa täynnä futuristisesti kultamaalattuja kehoja, jylhää musiikkia ja ylivedettyä dramatiikkaa. Valtaistuimen tykönä taistellaan rankasti ja keisarin jakaus on erikseen mainittavan arvoinen. Loppu on kaunis, eikä vähiten musiikkivalintojensa johdosta. Harmillisesti 162 minuuttia on hieman liian paljon ja se syö elokuvan tehoa ratkaisevasti. Mutta loppukommenttina voisin lainata itse Shakespearea pätkän verran.
”Jos haluat jumalainen olla, niin tee se olemalla armollinen.” Eli ollaanpas sen verran armollisia, että annetaan 3.5/5 pojoa ja todetaan viimeisenä että: Kautta sotaisien jumalten, Titushan on hyvä leffa.
