“Jos joskus löytäisit mukavan juutalaisen, olisit maailman paras tutkimusretkeilijä.”
Holokausti on teema, josta on tehty lukemattomia elokuvia. Ne ovat luonnollisesti usein tunteita herättäviä ja pistävät ajattelemaan maailman pahuutta. Vuonna 2008 ilmestynyt Poika raidallisessa pyjamassa on yksi tällainen kuvaus 1930- ja 1940-luvun julmuuksista ja se perustuu John Boynen samannimiseen romaaniin, joka sai osakseen menestystä. Sekä kirjan että elokuvan hahmot ovat kuvitteellisia, mutta tärkeimpänä tapahtumapaikkana on todellisuuttakin todellisempi juutalaisten keskitysleiri ja sen lähiympäristö.
Leffan päähenkilönä on Berliinissä asuva 8-vuotias Bruno (Asa Butterfield), jonka isä on natsisotilas. Kun tämä saa ylennyksen, koko perhe eli Bruno ja hänen vanhempansa sekä isosisko Gretel muuttavat keskitysleirin lähistölle. Aluksi tekemisen puute ja kavereiden menettäminen tuntuvat Brunosta ikävältä, mutta tutkimusmatkat ja omanikäisen kaverin löytäminen piristävät pojan elämää. Kaikki tuntuu hänestä kuitenkin epänormaalilta, kun oudot maaseudulla työskentelevät ihmiset käyttävät kaikki samanlaista pyjamaa ja hänen uusi ystävänsä Shmuel (Jack Scanlon) ei pääse korkean aidan toiselle puolelle. Juutalaisiksi nimitettyjä ihmisiä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti ja pojan kovasti arvostama isäkin toimii epäilyttävällä tavalla. Kauheuksien keskellä poikien ystävyys syvenee, mutta sen hinta ei ole halpa.
Elokuvan merkittävimpänä vahvuutena on näkökulma, sillä usein samantyyppisissä leffoissa sekä hahmot että katsojat tuntevat poliittisia kiemuroita myöten, mistä asiassa on kyse. Lapsen silmin maailma ja ajan tapahtumat ovat kuitenkin erilaisia – jotkut ihmiset ovat pelottavia ja joitakuita kohdellaan ikävällä tavalla, mutta päähenkilö Brunon ongelmat tiivistyvät alkuun siihen, miten ikävää on jättää oma kotitalo ja keksiä tekemistä vieraassa paikassa. Hän kummastelee juutalaisten ratkaisuja – miksi lääkäriksi lukenut mies on vaihtanut työnsä perunan kuorimiseen tai miksi pelkän pallon heittely aidan toisella puolelle on vaarallista. Aikuinen ymmärtää paljon enemmän, mutta toisaalta kysymykset eivät loppujen lopuksi eroakaan paljon toisistaan. Miksi maailmassa on pahuutta, miksi ihmiset eivät voi leikkiä ja tulla toimeen keskenään?
Lapsen näkökulmasta kuvattu elokuva tekee siitä myös yksinkertaisemman ja helposti ymmärrettävän. Tosin se ei ole naiivikaan, vaan herättää monenlaisia ajatuksia ja tarjoaa useita tasoja – holokausti on erilainen juutalaisen, Brunon, natsi-isän, Gretelin tai äidin näkökulmasta. Se ei ole myöskään liian lapsellinen näkökulmastaan huolimatta, vaan tarjoilee hienosti myös vertauskuvia. Esimerkiksi isosiskon heittämät nuket muistuttavat samanlaisista ruumiskasoista, joita syntyy tuhoamisleireillä – leikit vaihtuvat natsismin ihannointiin. Leffa etenee suhteellisen rauhallisesti, eikä tapahtumia ole lukumääräisesti kovinkaan paljon. Kuitenkin kaikki juonenkäänteet ovat tulevan kannalta erittäin merkittäviä ja ne vaikuttavat syvästi katsojaan.
Leffa onnistuu lähes täydellisesti myös tunnelmassaan. Siinä ei esiinny juurikaan väkivaltaista kidutusta tai tappamista, joita tuotaisiin katsojan silmien eteen, vaan ne on ikään kuin häivytetty kunnioituksesta. Kuitenkin jokainen pieni ele tai lausahdus jää elävästi mieleen ja antaa aihetta sympatiaan. Erityisen liikuttava tapaus on esimerkiksi vanha juutalainen mies, joka työskentelee perheen talossa. Tunnelmaan vaikuttaa merkittävästi myös musiikki, joka on riittävän synkkä ja surullisen kaunis kuvaamaan karuja kohtaloita. Elokuva on suhteellisen uskollinen kirjalle, vaikka joitakin muutoksia leffasta löytyy. Loppuratkaisu on suorasukaisemmin kuvattu, eikä se jätä aukkoja, vaikka tiettyjä kysymyksiä saattaakin herättää.
Lapsinäyttelijöiden harteilla on iso taakka, mutta mielestäni he onnistuvat hyvin. Kumpikaan nuorukaisista ei kuulosta teennäiseltä, vaan he hoitavat osuutensa taitavasti. Tähän on vaikuttanut varmasti myös hyvä ohjaus, josta vastaa itselleni hieman vieraampi nimi Mark Herman. Muutkin näyttelijät ovat ihan osuvia, eikä Remus Lupinina tunnettu Thewliskaan tunnu oudolta. Hahmojen persoonat ovat hieman erilaisia kuin kirjassa, mutta kaikkiin keskeisimpiin hahmoihin pääsee hyvin sisälle. Elokuva on kokonaisuudessaan kaunis mutta karu kuvaus holokaustista, joka vaikutti ja vaikuttaa kaikkiin ikäluokkiin. Suurta miinusta tuo ainoastaan englannin kieli, joka ei tunnu luontevalta saksalaisille hahmoille.
