Carrie White (Sissy Spacek) ei ole kovinkaan onnellisten tähtien alla syntynyt. Yleisen pilkan lisäksi hänen äitinsä Margaret (Piper Laurie) on uskonnollinen fanaatikko, joten teini-ikään saapuminen ei ole helppoa. Kuitenkin Sue Snell (Amy Irving) päättää hieman tasata karmatiliään ja laitta poikaystävänsä, Tommy Ross’n (William Katt) viemään Carrie koulun päättäjäistansseihin. Valitettavasti rikkaan perheen tytär Chris Hargensen (Nancy Allen) ja tämän hulttio-poikaystävä Billy (John Travolta) juonivat omiaan nöyryyttääkseen Carrieta oikein urakalla. Kaikkien osapuolien (oikeasti) kauhuksi Carriella on voimakkaita telekineettisiä voimia, sillä nöyryytys onnistuu ja Carrien pinna katkeaa.
Stephen Kingin ensimmäinen menestysromaani on pohjana ja eikä ohjauksesta vastaava Brian De Palma ollut myöskään alan veteraani. Lawrence D. Cohenin sovitus ottaa alkutekstin erittäin tarkasti, mutta luonnollisesti muuttaa yksityiskohtia elokuvaan sopivaksi. Lähtökohta on heppoinen ja henkilöhahmot ovat mauttoman liioiteltuja tai onttoja, mutta nämä seikat eivät heikennä kokonaisuutta yhtään. Varsinaisen jännityksen annetaan kasautua hitaasti kolmanteen, apokalyptiseen näytökseen mikä on puhtaasti painajaisista repäisty ja toteutettu hurmioituneesti. De Palma suorastaan hekumoi syntyvässä hävityksessä ja luo groteskeja, jopa runollisia kuoleman ja kärsimyksen näkyjä.
Sissy Spacek on lyhyesti sanoen loistava nimiroolissa. Hän muuttuu elokuvan edetessä hiirulaisesta kimaltavaksi kaunottareksi ja lopulta vastasyntyneeksi Nemesikseksi – armottomaksi, epäillyksen ja katumuksen tuolla puolella olevaksi enkeliksi jonka vihalta ei mikään pääse pakoon. Piper Laurie on suorastaan ylittämätön uskonnollisena fanaatikkona, jonka sekapäisyys on nähtävä. Nancy Allen ja John Travolta esittävät niin vastenmielisiä, itsekeskeisiä ja ilkeitä hahmoja että lipsuvat vankasti koomiseen. Kaikki henkilöhahmot ovat suorastaan irvokkaita parodioita arkkityypeistään, mutta ne eivät ole hauskoja – ainoastaan inhottavia, halveksittavia tai kauhistuttavia. Nämä pilakuvat (paria poikkeusta huomioimatta) kuitenkin esitetään arvokkaina ihmisinä, joten lopun apokalypsi ei ole katarsis – se on tragedia.
Lähtökohdan yksinkertaisuudesta ja henkilöhahmojen koomisuudesta huolimatta [I]Carrie[/I] on kaunis, kammottava ja koskettava kauhuelokuva. Kirjailijan hapuilevan alkuteoksen tapahtumista voimakkaasti ohjattu, hienosti näytelty ja ammattitaitoisesti toteutettu elokuva, jonka kruunaavat upeat näyttelijät juuri oikeissa rooleissa.
