Eihän tälläiset tulevaisuusleffat yleensä meikäläiseen vetoa, mutta kun Steven Spielberg jotain saa aikaan, niin on se katsottava ihan yleissivistyksen vuoksi.
Leffa on selvästi tulevaisuusversio pinokkiotarinasta. Puinen poika on muuttunut vain robottipojaksi. Poika lähtee etsimään lopun partaalla olevasta maailmasta satuolentoa (sinistä keijua), joka voisi muuttaa hänet oikeaksi pojaksi, ja ehkä sitten hänen “vanhempansa” hyväksyisivät ja rakastavaisivat häntä.
Yleensä leffoissa maailman lopun tuo joku iso pamaus tai vanha klisee eli meteoriitti. Tulevaisuuskin kuvataan yleensä hyvin high-tech:mäiseksi. Tässä leffassa kuitenkin tulevaisuudessa ei näy yhtään lehtäviä mersuja eikä pahemmin mitään muotifriikkejä. Siksi ehkä tämä leffa ansaitsisi jo heti hieman arvostusta. Ihmiset ovat ihan itse saaneet aikaan maailman tuhoutumisen ja tietenkin tekoälyllisiä robotteja kotiapulaisiksi ja tietenkin unelmarakastetuiksi.
Tämä nalle kainalossa kulkeva robopoika tuntuu saavan otteen kaikkien sydämmestä leffassa sekä myös sen ulkopuolella. Haley Joel Osment onnistuu kyllä täydellisesti roolissaan, vaikka eihän se mikään yllätys olekaan, poikahan on mestarinäyttelijä ikäisekseen. Eikä poikaan kyllästy vaikka hän melkein yksin koko leffan vetääkin.
Kiinnostus jaksaa pysyä yllä melkein koko leffan jossain välissä kyllä tuli tarkistettua että kuinkas kauan tätä leffaa on viellä jäljellä. Vaikka kaveri vieressä vetisteli jo aika alkutekijöistä asti minähän en robopojun takiakaan rupea vetistelemmään vaikka hän olikin aika-ajoin todella hellyyttävä. No okei täytyy tunnustaa, että lopussa piti lainata kaverilta muutamia nenäliinoja. Kyllä se loppu sen verran pehmensi minun laistanikin “kovista”.
nimimerkki: tykittäjä
