Mies, auto ja autiomaa. Se on jotain hienoa. Ikään kuin tämä pyhä kolminaisuus olisi valettu samassa muotissa. Ei, en nyt puhu rallista. Elokuvan päähenkilö tosin on entinen rallikuski. Miehellä on muutakin historiaa. Jotakin, joka tekee hänestä Jakke Jäyhän. Jotakin, joka saa hänet kaahaamaan pitkin Amerikan kuumia erämaita. Jotakin, joka pitää hänet erossa kauniista naisista. Siitäkin, joka istuu kelteisillään ison moottoripyörän selässä.
No joo, myönnetään, että Kowalskilla (Newman) on spiidiä. Tämä kivikasvo on läpeensä hyvä ihminen, vaikka lakia rikkookin. Miehen tehtävä on kuljettaa auto (Dodge Challenger) Denveristä San Franciscoon. Nopeasti. Kowalski lyö tallan pohjaan, eikä juuri pysähtele. Paitsi tankatessaan (monimielinen sana) ja ajettuaan jonkun tieltä. Monessa kurvissa ryskyy, vaan Kowalski ei hellitä. Liuta poliiseja perässään hän etenee lähes kansallissankariksi. Sokea DJ, Super Soul (Little), paikallisen radioaseman kuuma nimi, osoittaa heebolle suosiotaan. Super päättää auttaa ankeaan paikkaan joutunutta Kowalskia. Sen ansiosta musta DJ saa silmänsä entistä mustemmaksi. Mutta Kowalski. Se on äijä, joka ei hellitä.
Tällaisia maskuliinisuuden ylistyksiä ei enää tehdä. Ikävä juttu on myös se, ettei tällaisenkaan elokuvan kuvauksesta selvittäisi nykyään ilman tietokone-efektejä. Ah ja voi, mutta on se vaan hienoa katsoa wanhalla tawalla kuvattua leffaa. Tarinakin, vaikka olikin kerrottu takaumin, oli varsin jees. Mitä näyttelijöihin taas tulee… Newman toi väistämättä mieleen Clint Eastwoodin, vaikka taisi olla vielä Itäpuutakin ilmeettömämpi. Karu leffa. Hyvässä mielessä.
