Toivoton taistelupari on jatko-osa 30 vuotta aikaisemmin ilmestyneelle Parittomille kaveruksille. Se oli teatterimainen farssi kahdesta hyvin erilaisesta miehestä, jotka joutuvat asumaan saman katon alla. Siinä oli henkilöitä vähän ja tapahtuma-alue ei ollut mikään kovin laaja. Pienimuotoisuudestaan huolimatta se oli aivan hulvatonta menoa, jossa Walter Matthau ja Jack Lemmon pääsivät revittelemään oikein kunnolla. Suosittukin se taisi olla, sillä elokuva poiki TV-sarjan sekä tämän jatko-osan.
Ohjaaja ei ole enää sama, mutta pääosissa ovat taas Walter Matthau ja Jack Lemmon. Tämä jäikin viimeiseksi herrojen yhteiseksi elokuvaksi, sääli, sillä ihan mielellään herroilta olisi nähnyt lisääkin komedioita. Nyt tapahtuma-aluetta on suurennettu ja ja henkilöitä on lisätty edeltäjäänsä verrattuna. Tällä kertaa Oscar (Matthau) ja Felix (Lemmon) matkaavat yhdessä lastensa häihin, sillä on käynyt sen verran ikävästi, että Oscarin poika on päättänyt naida Felixin tyttären. Oscar on vieläkin se sama sottapytty, mikä oli ennenkin, eikä Felixkään ole sen pahemmin muuttunut, edelleen hän on allerginen kaikelle mahdolliselle ja suosii puhtautta. Ei heidän yhteinen automatkansa tietenkään mene mutkitta. 17 vuoteen eivät ”pojat” ole toisiaan nähneet, mutta heti alkaa riiteleminen. Eteen tulee mm. poliisiasioita, auton menetys ja monia riitoja.
Leffa ei toimisi mitenkään ilman Lemmonia ja Matthauta. Ilman heidän välilleen sutkautettua dialogia ei katsoja viihtyisi. Kärttyiset papat heittävät toisilleen aivan hulvatonta läppää. Loppua kohti mennessä meno vähän löystyy, eikä terä ole enää niin terävä, mitä se oli vielä puolessa välissä leffaa. Minkäänlaisia viihtyvyysongelmia katsojalle ei kuitenkaan tule, sillä Matthaun ja Lemmonin kemiat lyövät hyvin yhteen, eikä heidän karismansa ole mihinkään vuosien varrella hävinneet. Ohjaaja Howard Deutch ohjaa rutiinilla paria oivallusta lukuunottamatta, eikä Neil Simonin käsikirjoitus ole ollenkaan niin hyvä, kuin ensimmäisessä osassa. Elokuvatiimin muiden jäsenien pärjätessä vähän heikommin, elokuvan pääkaksikko varastaa show’n kokonaan itselleen. Koko elokuvan voima lähtee kokonaan noista miehistä, muut pläjäyksessä esiintyvät näyttelijät jäävät eittämättä heidän varjoonsa.
Ei tätä oikein voi verrata aikaisemman osan kanssa, sillä nämä ovat hyvin erilaiset. Välillä tämä yltää samaan hulvattomuuteen, mutta ei ole kuitenkaan yhtä hyvä kokonaisuutena, kuin Parittomat kaverukset, joka muuttui lopulta jopa tragediaksi. 1990-luvulla Walter Matthau ja Jack Lemmon nähtiin kuudessa yhteisessä elokuvassa (tosin JFK:ta ei oikein voi heppujen yhteiseksi työksi laskea), joista Äksyt vanhat herrat jatko-osineen olivat parhaita, mutta ei tämäkään mikään ihan huono ole. Kunnioitan miehiä todella syvästi, varsinkin, kun he ovat yhdessä. Ei tämäkään tykitys ole ollut muuta tähän asti, kuin pelkkää heidän ylistämistään. Muuten Toivoton taistelupari on aika epätasainen ja hieman tökkivä, mutta tuon voimakaksikon ansiosta ihan hauska ja viihdyttävä. Tunnelmakin on ihan nostalginen, jopa niille, jotka eivät tätä tai edellistä osaa aikaisemmin nähneet.
”Look at these shorts. I feel like I could be a cocktail waitress at a crap game.”
”Yeah, if you wiggle your fanny right you can make double sixes.”
