Parikymppinen Sho on jo pienestä pojasta lähtien uneksinut rock-tähteydestä. Unelma kuitenkin saa nolon lopun ennen aikojaan bändin hajottua ja tyttöystävänkin lähdettyä mieluummin rauhanturvaajaksi Uzbekistaniin. Sho päättääkin suosiolla unohtaa maisen maailman ihmiset ja näiden murheet linnoittautumalla loppuiäkseen kotiinsa katsomaan läheisestä videovuokraamosta nyysimiään pornoelokuvia.
Kaikki muuttuu Shon isän tullessa patistamaan saamatonta poikaansa siivoamaan läheisestä puistosta kuolleeksi mukiloituna löytyneen kassialmatätinsä Matsukon (ilmiömäinen Miki Nakatani!) jättimäisen jätevuoren täyttämää piskuista kuolinpesää. Shon tätinsä tähteiden seasta löytämät vanhat valokuvat kuitenkin saavat nuoren miehen mielikuvituksen laukkaamaan ja tämä päättääkin alkaa selvittää juurta jaksain minkälaisen ihmeellisen elämän mystinen Matsuko-täti oikeastaan elikään.
Ja se tarina on kuullkaas uskomattoman hieno, suorastaan poskettoman päräyttävä. Tetsuya Nakashiman Memories of Matsuko on vähän kuin surrealistisempi ja satumaisempi parodiaversio [movie]Forrest Gump[/movie]ista ja [movie]O’haru[/movie]stä. Vaikka Matsukon elämä onkin käytännössä täynnä pelkkää onnettomuutta ja vastoinkäymisiä, riittää tällä silti aina loputtomasti lapsenomaista uskoa ihmisten hyvyyteen sekä kaiken voittavaan suureen rakkauteen. Käytännössä koko elokuva onkin kuvattu karkkimaisen kirkkaissa väreissä, täynnä iloista musiikkia ja animoituja pikkulintuja kuin vanhoissa Disney-leffoissa konsanaan. Kukkien ja mehiläisten vastineeksi otetaankin sitten gangsteripoikaystävältä turpaan, vetäistään kokkelia nokkaan ja käväistään kiven sisässä murhasta.
Mikään sanallinen ilmaisu suomalaisessa kansankielessä ei ikipäivänä riitä kuvaamaan sitä sisällön ja tunteen täydellistä rikkautta, jota Nakashima mestariteoksessaan tykittää kohtaus toisensa jälkeen jo aivan alkuteksteistä lähtien. Memories of Matsuko on ajan muodin mukaisesta valtava yhdistelmä erilaisia tunnetiloja ja genrejä, joiden kesken vaihdellaan parhaimmillaan yksittäisten kohtausten sisälläkin laidasta laitaan lennossa menemättä kuitenkaan missään vaiheessa epämääräiseen sekavuuteen asti. Alussa pääpaino on lämminhenkisessä komediassa ja sydämellisessä draamassa, mutta jossain vaiheessa loikataankin musiikkivideotyyliin, välillä pannaan musikaaliksi, sitten melodraamaksi ja lopulta puhtaaksi tragediaksi. Mustaa huumoria kuitenkin viljellään tuon tuostakin, jopa siinä määrin että päähenkilön periaatteessa surullinen ja yksinäinen kuolemakin saa lopulta lähinnä hihittelemään itsekseen.
Jos Matsukon elämä ja kuolema oli puhdasta pikimustan ironian täyttämää tragikomediaa, odottakaapas vain epilogia, jossa tunnelma ottaakin taas täyskäännöksen kauniimpaan ja lopputekstien alettua huomaa helposti jo liikuttuneensa ihan kyyneliinkin asti. Viimeistään tässä kohtaa ymmärtää miten poskettoman nerokas elokuva Memories of Matsuko oikeasti on.
Oi kyllä, kutsuin Memories of Matsukoa nerokkaaksi elokuvaksi, sillä se nousi yhdellä ainoalla katselukerralla omien uuden vuosituhannen suosikkieni joukkoon. Parempia kokonaisuuksia löytyy maailmasta varmuudella kolmetoista tusinasta, mutta harvanpa kohdalla onkaan kokemus koskaan mennyt samalla tavalla tunteisiin kuin Matsukon värikästä ja absurdin vaiherikkasta elämäntarinaa seuratessa. Nakashiman pirteä ja viehättävän hilpeä kulttihelmi jääkin todennäköisesti takaraivoon muhimaan ja spontaaneja hihittelykohtauksia aiheuttamaan vielä vuosikausiksi eteenpäin.
Eikö ole vielä tullut nähtyä? No sitten katsomaan ja vähän äkkiä!
