Huonon maun mestarina tunnetun John Watersin sanottiin rauhoittuneen 1990-luvulle tultaessa, mutta Sarjamurhaajamutsissa oli kyllä vielä sitä samaa ilkeyttä mukana, mistä herra tunnetaan. Pinnallisen amerikkalaisen perhe-elämän sekä median julma satiiri sisältää huimasti parodisia elementtejä ja annoksen mustaa huumoria. Hyvän maun rajoja ilkeästi rikkova kokonaisuus on aika mehukas paketti, joka ei todellakaan sovi perheen pienimmille.
Kathleen Turnerin ura alkoi olla jo aika kulahtanutta tavaraa vuonna 1994, mutta tässä hän kuitenkin vetää sellaisen roolisuorituksen, että huhhuh. Hienossa vedossa oleva Turner näyttelee hieman kieli poskella perinteisen kotiäidin perikuvaa, Beverly Sutphinia. Hänen lapsensa käyvät koulua ja painiskelevat omien nuoruusiän tuomien ongelmiensa kanssa, mutta äiti tukee heitä aina tarvittaessa. Perheen isä on kaupungin kuuluisa ja suosittu hammaslääkäri. Sitten eräs toinen kotirouva saa törkeitä puhelinsoittoja ja kaupungissa alkaa tapahtua raakoja murhia. Kaikki johtolangat viittaavat Sutphinin perheen äitiin ja pian tämän rauhallisen kotirouvan pimeä puoli pääsee hallitsemattomasti valloilleen. Pahat ihmiset saavat ansionsa mukaan, tälle äidille ei kannata sanoa vastaan.
Näyttelijät omaavat meininkiin sopivaa asennetta rooleissaan ja Waters osaa asiansa lähiöhelvetin kuvaajana. Jotkut katsojat voivat tästä leffasta loukkaantua ja liian nuoret katsojat eivät varmasti ymmärrä elokuvan todellista tarkoitusta. Yksityiskohtaisesti esitetyt murhakohtaukset ovat kaikessa kornissa kauheudessaan jopa huvittavia ja loppupuolella yhä mielettömämmäksi käyvä meininki ei voi kuin naurattaa. Huumoria on kuitenkin hyvin monenlaista, joten kaikkiin ei varmasti Sarjamurhaajamutsin omalaatuinen komediatykitys uppoa, lähinnä vain ällöttää.
Turnerin mielettömän upean suorituksen varassa kulkeva leffa on käsikirjoitettu hyvin ja ohjaus pitää kokonaisuuden hyvin raiteilla. Jostain syystä tämä pieni helmi on jäänyt liian vähälle huomiolle, vaikka sisältääkin mitä hienoimpia neronleimauksia. Ei tästä miksikään mestariteokseksi ole eikä miksikään suuren yleisön lemmikiksi. Verrattuna kuitenkin esimerkiksi Watersin 80-luvun tuotokseen Hullu haiseva maailma, niin Sarjamurhaajamutsi on aika kesyä tavaraa.
