Kaikinpuolin karsea leffa.

31.5.2004 12:48

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Pearl Harbor
Valmistusvuosi:2001
Pituus:170 min

Elokuva alkaa kuvalla jossa kaksi pikkupoikaa leikkii ensimmäisen maailmansodan lentäjäsankareita Amerikassa maaseudulla. ”Tapa hunnit!” ja ”Likainen sakemanni!” huudot kaikuvat pitkin rauhallista maalaisidylliä. Sitten toteamus: ”Vapaiden maa, urhojen koti.” Juuri näin… Sitten kuullaan vähän traumaattisen veteraanin juoksuhautakärsimyksistä ja piestään toista poikaa.

Kahdeksantoista vuotta myöhemmin Toinen maailmansota on käynnissä. Yhdysvallat vain ei tahdo puuttua siihen. Ne kaksi pikkupoikaa ovat kasvaneet nuorukaisiksi, ja ovat ilmavoimien lentäjiä. Toinen heistä, Rafe, rakastuu kauniiseen hoitajaan Evelyniin, ja toisinpäin. Rafe lähtee rintamalle Englantiin, ja Evelyn jää Yhdysvaltoihin.

Seuraa erinäisiä dramaattisia käänteitä joita en nyt spoilaa, mutta sitten se leffan nimikkotapahtuma. Pahat pahat japanilaiset tulevat ja pommittavat Pearl Harboria. Taistelu käynnistyy. Ilmassa on muutama (sankarillinen) amerikkalainen ja 350 (erittäin pahaa) japanilaista. Amerikkalaiset kertakaikkiaan murskataan, jolloin presidentti Roosevelt ponnistaa omin voimin pyörätuolistaan ja vaatii kostoa. Ja kostohan tulee.

Pearl Harborin tapahtumat olivat todellisuudessa aivan hirveitä, kuten sota yleensäkin. Ja sen seuraukset (mm. Hiroshima) olivat vielä hirveämpiä. Tämä elokuva ei vain valitettavasti tee oikeutta Pearl Harborin veteraaneille.

Filmi on skeidaa näyttelijöistä lähtien: Ben Affleck, Josh Hartnett, Kate Beckinsale… Huhuh. Ohjaajana häärii Michael Bay, joka ei kyllä meikäläistä ollut vielä vakuuttanut (mm.Armageddon, Bad Boys, the Rock), eikä vakuuttanut vieläkään. Käsikirjoitus on ylisentimentaalinen ja pitkäveteinen. Yli tunnin saadaan odotella että ylipäätänsä MITÄÄN tapahtuu, ja kun sitten tapahtuu, niin todetaan että olisi voinut jäädä tapahtumattakin. Surkuhupaisa esimerkki: Joka paikassa räjähtelee, autot palavat, ihmisiä kuolee, lentokoneet pippuroivat konekivääreillä kaikkea maatasolla olevaa, mutta lipputanko seisoo, ja putipuhdas Yhdysvaltain lippu liehuu.

Onhan tuota jenkkilipunheilutusta ennenkin nähty, ja usein kyseiset leffat ovat olleet aika skeidaa, mutta mahtuuhan sinne joukkoon mukavaa viihdettäkin, kuten esim. Vihreät Baretit. Mutta Vihreille Bareteille vähintään kolme tähteä takasikin jo John Wayne, äijien äijä. Mutta voisiko tähtiä nostaa jostain näyttelijäntaidottomasta ja neitimäisestä Ben Affleckista? Ei voisi!

Kaikinpuolin karsea leffa, joka tosin on huonoudessaan jo aika hauska. Jos on pakko katsoa, niin suosittelen katsottavaksi lomalla kavereiden kanssa paljon pizzaa ja limua mukana, ja oikealla asenteella…

Arvosteltu: 31.05.2004

Lisää luettavaa