Pennitön ja suruton (eng. Fun and Fancy Free) on nimenä harhaanjohtava Disneyn neljännelle sodanjälkeiselle nk. pakettielokvualle. Siinä missä aiemmat pienemmän budjetin tuotannot Saludos Amigos, Kolme Caballeroa ja Make Mine Music sisälsivät useita itsenäisiä animaatioita, Pennitön ja suruton koostuu tasan kahdesta noin puolituntisesta animaatiosta: Bongo-nimisestä sirkuskarhusta kertovan tarinan ja Mikki Hiiri -sovituksen Jaakko ja pavunvarsi -sadusta.
Äkkiseltään tarinoilla ei vaikuttaisi olevan mitään yhteistä. Tarina elokuvan takana kuitenkin sellaisen tarjoaa: molemmat olivat Disneyn sodan vuoksi hylkäämiä projekteja pitkiksi animaatioelokuviksi. Jo Fantasian (1940) aikana Disneyn animaattorit saivat idean soveltaa Noidan oppipoika -animaatiosta tuttua kaavaa ja asettaa Mikki ystävineen keskelle kuuluisaa satua. Sirkusmaailmaan sijoittuvasta Bongosta puolestaan suunniteltiin menestyksekkään Dumbon jatko-osaa.
Kuten tunnettua, toinen maailmansota ja studion rahapula laittoivat asiat jäihin vuosikausiksi, kunnes sodan jälkeen animaattorit päättivät kaivaa vanhat ideansa esiin. Pitkään elokuvaan rahkeet ja resurssit eivät riittäneet, joten tehtiin kompromissi: tarinat suoraviivaistettiin puoleen tuntiin, animoitiin halvalla ja julkaistiin yhtenä elokuvana. Tuloksena on pennittömän studion suruton kaksoisfilmi.
Lopputulos toimii kaksijakoisesti. Elokuvan aloittavan Bongon kohdalla sattuman sanelema pakkoratkaisu koituu elokuvan onneksi. Tarina sirkuksesta karkaavasta ja luonnon tavoille opettelevasta sirkuskarhusta toimii erinomaisesti puolituntisena lyhärinä. Edes pelkistetty animaatio ei elokuvaa haittaa, sillä kyseessä on vain kepeä, sympaattinen ja hauska pätkä, josta on tarkoitus jäädä hyvä mieli. Ja niin jääkin.
Sen sijaan Jaakko ja pavunvarsi -tarina hukkaa potenttiaalinsa osana elokuvaa. Syy tähän löytyy elokuvan ”taustatarinasta”, joka on lähinnä tekosyy saada elokuvalle lisää kestoa. Siinä missä elokuvan aloittava Samu Sirkka antaa äänilevyn (!) kertoa Bongon tarinan rauhassa, Jaakko ja pavunvartta kertovalla vatsastapuhuja Edgar Bergenillä on ihan oma show meneillään. En ymmärrä, mitä hänen pestaamisellaan on haettu, mutta hänen jatkuva sooloilunsa ja juonen kulun keskeyttävät vitsinsä syövät itse tarinan tehoa.
Osittain tästä syystä Mikki Hiiren, Aku Ankan ja Hessu Hopon tähdittämä pavunvarsitarina ei nouse sellaiseksi klassikoksi kuin ehkä toivoisi. Tarina on kerrottu hyvin pelkistetyksi, eikä siinä animaatiota lukuunottamatta ole mitään erityisen omaleimaista. Verrattuna muihin samaa konseptia hyödyntäviin Disney-sovituksiin, esimerkiksi Roope Ankan tähdittämään versioon Dickensin Joulutarinasta, Jaakko ja pavunvarsi hyödyntää hahmojaan vähiten. Mitään eroa ei syntyisi, jos Mikin tilalla olisi jokin geneerisempi piirrospoika.
Pavunvarren kunniaksi täytyy sanoa, että sen animaatio on huomattavan komeaa ollakseen Mikki Hiiri -animaatio. Elokuvasta huomaa, että siihen on panostettu kaikki se, mihin köyhällä studiolla oli varaa. Elokuva on kuuluisan pallokorvan ensiesiintyminen valkokankailla sitten Fantasian ja viimeinen, jossa Walt Disney itse antoi hänelle äänensä. Harmillisen vähän hahmojen välistä dialogi elokuvassa tosin kuullaan, sillä pakettielokuvien henkeen kuuluen molemmat elokuvat ovat kertojaäänen läpiselittämiä. Muutoin mykän Bongon tapauksessa se toimii, hahmoihinsa lisää syvyyttä kaipaavan Pavunvarren kohdalla ei.
Huonoiksi kumpaakaan jaksoa ei toki voi väittää ja elokuva on ehdottomasti katsomisen arvoinen, mikäli Disneyn animaatiot noin yleisestiottaen kiinnostavat. Laiskat ja halvat ratkaisut vain estävät kumpaakaan elokuvan tarinoista olemasta mikään suuri klassikko. Molemmat on sittemmin julkaistu myös itsenäisinä teoksina ja mikäli välttämättä haluaa, kannattaa erityisesti jälkimmäisestä etsiä vaihtoehtoinen versio.
