Jos Internet Movie Databaseen, tuohon elokuvamaailmaan nettiraamattuun, on uskominen, niin tässä on käsillä maailman kaikkien aikojen 105. paras elokuva. Liekö kyseessä sitten kummsetämäiseen romantisointiin kyllästyneiden vastaisku, sillä tästä leffasta turhaa lätinää ja tunnelmointia on turha hakea, vaan kaasujalka pidetään pohjassa alusta asti ja adrenaliini virtaa. Kun hyväksi on käytetty vielä animea ja taustalla pauhaa diskopoppi, niin suosion syytä ei enää hirveästi tarvitse ihmetellä.
Elokuvan pääosassa on Franka Potenten (Meduusan verkko) esittämä, nuoren kapinallisen oloinen ja harvinaisen korkeataajuisesti kirkuva Lola, joka saa alussa hysteerisen puhelinsoiton poikaystävältään Mannilta (Moritz Bleibtreu). Heppu on hiukan tyrinyt ja kadottanut ei-niin-ymmärtäväiselle jengipomolle kuuluvat 100,000 saksan markkaa. Piinaa ja tuskaa lisää vielä se, että nuo rahat pitäisi palauttaa 20 minuutin päästä. Manni ilmoittaa Lolalle aikovansa ryöstää lähikaupan, mutta Lola rukoilee Mannia odottamaan… hän aikoo järkätä summan jostain. Pian näemmekin Lolan juoksevan väsymättä kohti pankkia, jossa hänen isänsä työskentelee. Sanomattakin on selvää, ettei moisen rahasumman kokoonhaaliminen aivan ongelmitta suju. Juoksemisen lomassa törmätään vastaantulijoihin, joiden tuleva elämänkaari nähdään mielenkiintoisesti muutaman sekunnin valokuvakollaasissa.
Suuremmin spoilaamatta kerrottakoon, että tämä elokuva kuuluu ns. ”mitä jos”-kategoriaan. Tarjolla on siis kolme vaihtoehtoista tarinaa, joissa päähenkilöiden ja vastaantulijoiden kohtalot vaihtelevat kohtalaisen radikaalisti. Sinänsä ihan mielenkiintoinen ratkaisu, mutta jotenkin tuntuu että aiheesta olisi saanut irti vähän enemmänkin.
Tykwerin ohjaus on kuitenkin vahvaa ja dynaamista, Franka Potente on tulipunaisessa tukassaan vain niin pirun cool ja Moritz Bleibtreukin hysterisoi ihan mukavasti. Oma totuuteni kuitenkin on, ettei elokuvan sisältö vastaa ihan odotuksia. Ja elokuvan opetus on -hmm- no joo.
nimimerkki: pala