Jack Benteen (Nick Nolte) on kova Texas Ranger. Cash Bailey (Powers Boothe) oli hänen ystävänsä ja nyt hän on huumekauppias. Ammattien välistä konfliktia mutkistaa Sarita (Maria Conchita Alonso). Varsin suoraviivaista konfliktia mutkistaa kuolleen majuri Hackettin (Michael Ironside) komentama yhtä kuolleiden sotilaiden yksikkö. Luvassa on siis melkoisen monitahoinen soppa toimivaltuuksien, henkilökohtaisten suhteiden ja ammattien muodostamista ristiriidoista ja ne ratkotaan ballistiikalla.
Walter Hill ohjastelee John Miliuksen ja Fred Rexerin kirjoittamaa leffaa joka näyttää modernilta action-mäiskeeltä, mutta nopeasti se paljastuu kovaksi westerniksi missä roisto kulkee tiensä loppuun asti ja kaukainen pelaa vain omaan pussiinsa resurssinsa hävittäen. Se kuvaa kovaa, armotonta maailmaa missä ylennys tapahtuu edeltäjän ruumiin ylitse, kaveriensa pettäjä ilmastoidaan ballistisesti muistuttamaan veristä palapaistia ja tarkoituksettomat pelinappulat ilmastoidaan vielä verisemmäksi palapaistiksi.
Nick Nolte (+ stärät viikset) on leffan kivikova lainvalvoja joka tuntee leffan pahiksen lapsuudestaan ja nyt tämän velvollisuus ajaa eri suuntaan. Powers Boothe juurikin huumeita roudaavana konnana on kulkenut eri tietä ja tietää sen johtavan väistämättömään taisteluun ystävien välillä ja suhtautuu asiaan kunnioitettavalla nöyryydellä. Hän tietää kulkevansa eri suuntaan ja lopunkin edessä hän kulkee loppuunsa asti – anelematta, juonimatta tai pakenematta. Michael Ironsiden syntyjään ilkeä naama sopii mainiosti kivikovalle mustien operaatioiden kätyrille jolle mikään ei ole pyhää pitkällä tähtäimellä. Ironsiden alaisuudessa on kovia nimiä, mutta harmi vain että nämä retaleet eivät henkilöidy kovinkaan paljoa. Maria Conchita Alonso on toimiva kahden miehen välisenä kiistakapulana jolla on myös oma, tulinen tahto ja seksikäs ääni.
Uudenaikaisen miljöön vähemmän [movie]Hurja joukko[/movie] hajoaa lopullisesti itseensä ja yksinkertaisen, mutta ehdottoman rehellisen lainvalvojan pitää siivota sotku ja siinä sivussa laittaa kauan jäytänyt ristiriita haudan lepoon. Hän tekee kaiken edellä mainitun.
Walter Hill tuo mukaan veripärskettä, jyhkeästi paukkuvat pyssyt ja John Milius taas annoksen vanhanaikaisen tylyä miehisyyttä. Juoni toimii monella tasolla, mutta se jää harmillisen ohueksi monessa kohdassa mikä rokottaa loppusaldoa. Hyvä meininki ja juontakin löytyy.
