Will ja Laura Gerard ovat onnellisia. Vuosipäivää vietetään, lapsi laitetaan suunnitelmalistalle ja hymyillään. Juuri kun tuntuu, ettei mikään voisi mennä vikaan, kauan kasattu elämän korttitalo horjahtaa. Laura hakataan ja raiskataan tuntemattoman hyökkääjän toimesta, kun hän on palaamassa soittotreeneistä kotiin. Ongelmanuorten parissa työskentelevä Will joutuu katsomaan vaimonsa tuskaa silmästä silmään ja juuri heikkona hetkenä ”Koston enkeli” Simon laskeutuu Willin viereen ja tarjoaa lohtua vanhan kunnon Silmä silmästä -periaatteen mukaisesti. Pistetään syyllinen multiin ja maksuksi kelpaa pikkuinen vastapalvelus joskus myöhemmin. Ja kun trilleristä on kyse, ei se kuusi kuukautta tapahtuneen jälkeen koittava vastapalvelus tietenkään ole kaikkein helpoin mahdollinen.
Seeking Justice on vahvimmillaan alussa, kun Will (suru- ja kauhuilmeiden erikoismies Nicolas Cage) joutuu pohtimaan valintaansa. Mukana on synkän jännärin piinaava tuntu ja odotuksia. Odotukset katoavat savuna ilmaan sitä mukaa, kun Will sukeltaa syvemmälle Simonin (Guy Pearce) verkostoon. Takaa-ajetun (1993) imitoiminen ei suju ja leffa valuu raskaana räkäklönttinä alas pitkin odotusten seinää.
Oikeutta etsiessään leffa muistuttaa keskivertojännäriä, joka on napannut Dexter-sarjalta palan kostoteemaa ja Fight Cubilta kätketyn umpisynkän järjestön. Ja kun kyseessä on siis jonkinlainen Dexterin liigaversio, ei ole ihme, että mukana sivuosapippaloissa on myös ”Debra Morgan” eli Jennifer Carpenter.
Koska New Orleans toimii oikeusmetsästyksen kehtona, Seeking Justice porhaltaa autokaahailuun kyllästyttyään myös Thunderdomen jylinää ihmettelemään. Pikareissun tuloksena katsoja lähinnä kummastelee kohtauksen funktiota: mainos vai lisäminuuttien etsiminen. Kenties molemmat? Ongelmakohdaksi nousee myös se, kun Caven viimeisen kymmenen vuoden lievästi alavireinen filmografia puskee leffan vähien ansioiden edelle ja säntäily salaisine CD-levyineen kääntyy National Treasure -jahdiksi.
Vaikka käsikirjoittajat ovat hankkineet suurimman osan kässäriaineistoista suoraan käytettyjen leffakäänteiden kaupan alelaarista ja unohtaneet mm. kirjoittaa syvyyden kostoa suloisemman January Jonesin kovia kokeneelle hahmolle, ei Seeking Justice ole kaikkein turhin tekele. Guy Pearce on veemäisen rautainen pahiksen roolissaan ja karismallaan paikkaa ne hetket, joina näyttää, että ikihuolestunut Cage alkaisi huutaa ”Not the bees!!” (katso The Wicker Manin epäonnistunut uusioversio 2006. Tai oikeastaan: älä katso.). Pearcen osalta tämä Simon says -leikki on jopa ok nollataulutuspätkä.
Tai olisi, ellei loppupuolisko olisi niin täynnä genren harmaimpia palasia, hokemia valkoisista pupuista ja yleisestikin silkkaa kädettömyyttä. Kädettömyys tosin selittyy vanhalla sananlaskulla: kun kostolle antaa pikkusormen, se vie koko käden.
