Juoni on hyvä ja ajatus loistava, mutta toteutus tökkii erittäin pahasti.

21.8.2008 09:24

Arvioitu elokuva

Varoitus! Seuraava arvostelu sisältää mahdollisesti pari spoilausta (kolmannessa kappaleessa) ja kyseisen leffan täydellisen kasaan lyttäämisen.

Leffan ajatuksena on tehdä teinikauhuelokuva perustuen urbaaneihin legendoihin. Leffan juoni on hyvä ja ajatus loistava, mutta toteutus tökkii erittäin pahasti. Oikein suututtaa, miten juuri näin epäammattitaitoiset ihmiset keksivät tehdä tämän leffan.

Okei, elikkä meikäläisen ajatusmaailmaan ei millään voi mahtua, miten joku on voinut tehdä näin epärealistisen leffan. Siis eikö kenelläkään kuvausten aikanakaan ole ollut kanttia sanoa, että ”hei jätkät, ei tää tosimaailmassa aivan näin menis”, vai ovatko kaikki olleet yksinkertaisesti tyhmiä? Kuka tietää. Ja nyt voi tulla niitä spoilauksia. Elokuvan pääneito Natalie (Alicia Witt) on kohtuu kylmäpäinen koulutyttö, sillä hänen kaverinsa ja kämppiksensä tapetaan aivan hänen silmiensä edessä. Poliisi ei usko tytön murhahöpinöitä, joten mitä Natalie tekeekään? Mitä sinä tekisit jos ympäriltäsi olisi murhattu kaksi henkilöä aivan hetki sitten? No meidän Natalie ainakin jatkaa kaikessa rauhassa opiskeluitaan. 😀 Natalien kämppiksen murha on myös niin huoh, 6-vuotiasko tuon kohtauksen on kirjoittanut. Yhdessä kohtauksessa eräs uhri ryömii karkuun kuskitonta autoa, joka lipuu hiljalleen häntä kohti. Mitä tekee ryömijä? No jatkaa tietenkin eteenpäin! Ei tullut mieleen ryömiä sivuun? Ja tulee vain väkisinkin mieleen, miksi murhaajan täytyy teurastaa niin monta ihmistä, kun hän kantaa kaunaa vain Natalielle. Mitään motiivia ei tule esiin, joten ei motiivia ilmeisesti keksitykään. Jälleen kerran iso aukko siis.

Olipa kyllä niin teinikauhua, että käytetään vielä toinenkin kappale sen haukkumiseen ja uskokaa tai älkää, myös kehumiseen. Itseäni leffa ei onnistunut pelottamaan yhtään. Tara Reid juoksee kirkuen hupputyyppiä karkuun avonaisessa paidassa tissit pomppien, tuo kohtaus kuvaa hyvin pitkälti toteutuspuolta. Murhaajan paljastuttua ei ainakaan pelota, vaikka juoni onkin hyvä ja tarinasta annan ison plussan, joka nostaa heti kerralla yhden tähden verran. Aivan ensimmäinen kohtaus on leffan paras ja lupauksia herättävä, josta pidän todella paljon.

Urban Legends – Kauhutarinoita on päätöntä teinikauhua, jonka voi tylsänä arki-iltana katsastaa.

”There’s someone in the backseat!!!”

Arvosteltu: 21.08.2008

Lisää luettavaa