Melanie Charmichael (Reese Witherspoon) elää unelmaelämäänsä: muotisuunnittelijan ura on juuri pääsemässä vauhtiin ja poikaystävänä New Yorkin tavoitelluin poikamies, pormestarin (Candice Bergen) poika, Andrew (Patrick Dempsey). Kun Andrew eräänä päivänä kosaisee, Melanie vastaa epäröimättä kyllä. Tulevaa glamour –elämää hidastavat Melanien menneisyydestä kummittelevat salaisuudet, joita nuori neiti lähtee Alabamamaan selvittämään. Yksi näistä salaisuuksista on umpijuntti aviomies Jake, jonka Melanie on nainut suoraan koulunpenkiltä. Alabamassa avioeron ottaminen kirjavasta rötöstelijä menneisyydestä ulos pyristeleminen eivät sujukaan suunnitelmien mukaan ja Melanie huomaa jälleen olevansa tärkeiden päätösten tekojen edessä.
Sweet Home Alabama on mielestäni liian aliarvostettu elokuva. Okei, onhan se ennalta-arvattava ja täynnä perinteistä ”suhdehöttöä”, mutta siinä on myös harvinaisen fiksu ja moniulotteinen tarina. Harmi vain, ettei käsikirjoitusta ole osattu hyödyntää tarpeeksi. Juonellisesti loistavasta elokuvasta olisi saanut vielä vaikka mitä irti, mutta jokin siinä klikkaa, ettei leffasta tule aivan täydellistä. Jotkut yksityiskohdista olisi pitänyt selittää hieman tarkemmin, sillä osa jutuista avautuu vasta toisen tai kolmannen katselukerran jälkeen. Silti elokuva on mielestäni todella hauska ja viihdyttävä. Hauska ja täysillä vedetty (kaikille näyttelijöille kiitokset tästä) dialogi toimii niin hyvin, ettei fyysiseen komediaa ole onneksi jouduttu tukeutumaan.
Elokuvan kantava voima on ehdottomasti hurmaava Josh Lucas. Lucas on joka naisen unelma komeana ja renttumaisena maalaispoikana. Kun toisella leading-manilla, Patrick Dempseyllä näyttää olevan vain yksi ilme ja tunnetila, Lucasin Jake – hahmo on ihana monipuolinen niin herkkänä kuin tuittupäisenäkin. Lisäksi täytyy sanoa, että Etham Embryn tulkitsema veikeä Bobby Ray sai mielestäni liian vähän ruutuaikaa. Hahmo toi mukaan mukavaa pikku lisähuumoria persoonallisella tavallaan.
Reese Witherspoonin roolisuoritus on harvinaisen tasapaksu. Asennetta, aksenttia ja äkäisyyttä löytyy hieman tarvittaessa, mutta muuten Witherspoon keskittyy näyttämään söpöltä. Yhdennäköisyys 10-vuotiasta Melanieta esittävän Dakota Fanningin kanssa on kyllä hämmästyttävä.