Juno (Ellen Page) on 16-vuotias tyttö, joka toteaa eräänä syksyisenä päivänä kolmen pissatikun jälkeen olevansa raskaana. Mutta ei hätiä mitiä, rauhallisesti toimiva Juno päättää antaa syntymättömän lapsensa onnelliselle avioparille (Garner&Bateman). Juoni on siis tavallisen kuuloinen, mutta silti ennen näkemätön.
Komediana Juno on piristävä poikkeus ja lyö alapäähuumoriin turvautuvat teinikomediat laudalta missä ja milloin tahansa. Tarina kertoo siis Ellen Pagen tulkitsemasta hieman oudosta, poikamaisesta, omaperäisestä, rauhallisesta, leppoisasta ja rennosta tytöstä nimeltä Juno. Page tekeekin loistavaa työtä Junon näyttelijänä, eikä katsoja voi olla ihastumatta tuohon karismaattiseen hahmoon.
Käsikirjoitus ja ohjaus toimivat moitteettomasti. Muutama naurattava kohtaus leffassa on, mutta mitään varsinaisia vitsejä, eikä tarkoituksella hauskoiksi kohtauksiksi väännettyjä ottoja leffa ei sisällä, mikä osoittautuu sen kantavaksi voimaksi. Itse asiassa en varmaan ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa, Juno on kuin uusi rajapyykki komediaelokuvien puolella. Draama sekoittuu hauskuuteen vaivattomasti, eikä katsojaa ala ahdistamaan missään vaiheessa liiallinen dramaattisuus.
Junon rento ote kaappaa katsojan haltuun jo heti ensimmäisestä kohtauksesta lähtien, eikä päästä irti missään vaiheessa. Leffan loputtua onkin sitten hyvä ja raukea olo, sellainen jota on vaikea kuvailla. Ei voi siis muuta sanoa kuin että Juno on todella hyvälle mielelle saava komediapläjäys. Koko perhe tätä saattaa katsoa, mutta sellainen tunne mulla henk. koht. on, että vähän kypsemmät ihmiset tästä eniten irti saavat, eivät aivan nuorimmat.
