Jurassic Park oli 1993 aikansa spektaakkeli ja taideteos, sitä faktaa ei käy kiistäminen. Sen jälkeläinen Lost World oli jo paha ylilyönti ja tuherrus, joka upposi vielä edellisen huumassa. Mutta mikä merkitys kolmososalla enää on? No tietenkin rahastus, kuinkas muuten pikkutenavat saadaan haluamaan kaupasta kaikkea oheiskrääsää ja kassakoneet kilkattamaan.
Eniten JP3:ssa harmittaa sen harhaileminen juonikäänteissään: siinä missä osat 1 ja 2 perustuivat vielä jotakuinkin Michael Crichtonin hienoihin kirjoihin, on kolmonen säälittävä räätälöinti kirjojen pätkistä, jotka aiemmilta leffoilta on jouduttu sovituksesta johtuen jättämään pois. Mitään uutta ei siis tarjota, jollei lasketa paria uutta liskolajia ja ihanan imelää perheen yhteen parsimista. Näyttelijäsuoritukset tuntuvat melko turtuneilta, ”hoidetaan tämä nyt äkkiä alta pois” -asenne heijastuu suorituksista, ja normaalisti niin kaunis ja loistava Tea Leonikin on aivan näkymätön.
Hauskinta leffassa on sivuhenkilöiden onneton kohtalo, ei ole hankala arvata ketkä henkiin jätetään, jotta jenkkiyleisö olisi tyytyväinen. Pikkupoika selviää hirmuliskojen keskellä niin pitkään kuin haluaa, mutta auta armias, jos kyseessä onkin ase-expertti yms. Silloin veri roiskuu alta aikayksikön. Hellävaroin tietenkin, jottei maksavaa yleisöä säikäytetä.
Perusta leffalla on kunnossa, siitä ohjaaja Johnston saa kiittää Spielbergiä ja Crichtonia, ei omia ohjaajan kykyjään. Eli jos kaipaa vauhtia, ja on valmis kääntämään aivonsa off-asentoon puoleksitoista tunniksi, niin JP3 on mitä erinomaisinta viihdettä. Muuten lähinnä ykkösosan maineen mustaamista, joskin tällä kertaa suurkaupunkiin eksyviltä dinoilta vältytään. Siitä isot plussat.
