Kun olin pieni, meidän perheessä oli lauantai-iltaisin perinne, että mentiin Makuuniin isän kanssa vuokraamaan joku ”äijien leffa”. Kummatkin olimme vannoutuneita karate-leffojen katsojia. Yksi näistä muistettavimmista elokuvista oli Best of the Best – voittamaton isku. Ensimmäisen vuokrauskerran jälkeen tästä elokuvasta tuli sitten lauantai-iltojen vakio-valinta. Jokin aika sitten sain käsiini tästä leffasta tuontiversion Jenkeistä, ja halua palaen katsastin sen vuosien jälkeen.
Leskeksi jäänyt yh-isä Alex Gardy (Eric Roberts) on entinen USAn karate-joukkueen mestari, joka olkapäävamman takia joutui lopettamaan ammattilaisuransa, ja nyt hitsailee autoja. Elämäänsä sisältöä enemmän kaipaavana Alex ilmoittautuu karsintoihin, joissa haetaan uutta joukkuetta pahamaineista Koreaa vastaan. Joukkue saadaan kasaan, ja eteen asettuu kovapäinen valmentaja Kouzo (James Earl Jones), joka keinoja kaihtamatta yrittää saada joukkueen henkisen ja fyysisen kemian toimimaan yhtenäisesti ennen ottelua. Jos haluaa voittaa, sitä ennen on voitettava itsensä ja omat pelkonsa. Sellainen on parhaista paras.
Jonkinlaisen kulttileffan suosion saaneen Best of the Bestin sisältö välittyy heti katsojan silmään, sillä se ei ole tavallinen turpiinvetoraina. Elokuva tulkitsee vahvasti tunteita, eikä pelkästään nyrkin välityksellä. Koskettava tarina sekoittaa syyllisyyden tunnetta, kostonhimoa sekä virheistä oppimista. Itkuhan siinä saattaa herkimmillä katsojilla irrota.
Voittamattoman iskun juoni on hyvin tyypillinen karate-leffoille (tapoit veljeni, haluan kostaa, mutta en tiedä onko se oikein), mutta tällä kertaa se syvennetään siihen pisteeseen, että leffa tuntuu enemmän draamalta. Näyttelijät ovat rooleissaan ihmeen hyviä, sillä kukaan heistä ei varsinaisesti ole myöhemmin itseään läpilyönyt markkinoilla. Esimerkiksi Eric Roberts on tunnettu lähinnä pahisrooleistaan enemmän tai vähemmän huonoissa toimintapätkissä. Tämän elokuvan huumoriosastosta huolehtii Chris Penn (R.I.P.) ja näyttävistä hapkido- & tae kwon do -liikkeistä Rheen veljekset Philip ja Simon. Ikävä kyllä leffasta tehtailtiin toinen toistaan kehnompia jatko-osia, mikä on yleensä tappelufilmien kirous.
Voittamattomasta iskusta ei näillä näkymin ole julkaistu kelvollista suomalaista DVD-julkaisua. Tuontiversion katsoneena voin sanoa, että tämä leffa kestää isältä pojalle. Ja monta katselukertaa.
