Peter Pan on kieltämättä symppis kaveri, tyyppi, jonka ei koskaan tarvitse varttua aikuiseksi. Peter Panista kertovat elokuvat ovat kuitenkin toista (Mikä-Mikä-)maata ja ailahtelevat laidasta laitaan, eikä mielikuvitukseton ja tylsästi etenevä Peter Pan ja paluu Mikä-Mikä-Maahan todellakaan edusta parasta animaatioviihdettä.
Tällä kertaa ilkeä Kapteeni Koukku sieppaa alkuperäisen sankarittaren eli Leenan Jaana-tyttären Mikä-Mikä-Maahan ja pistää murkkuikäisen skeptisyyden koetukselle. Koetuksella on myös katsoja, joka joutuu katselemaan Koukun ympärille kasattuja vitsintynkiä ja Peterin velikultien hauskaa käteenräkimistervehdystä.
Disneyllä on lukuisia elokuvia, joissa dialogi on näppärää, joko sillä tasolla, että aikuista naurattaa ja lapsi miettii, että millekäs tuossa nyt nauretaan, tai puhtaasti niin, että pieni lapsi nauttii. Peter Pan ja paluu Mikä-Mikä-Maahan –leffan huumori näyttää lähinnä jopa lasten aliarvioinnilta, tai siltä, että koko huumori on unhoittunut tekijöiltä.
72-minuuttisena pätkänä leffa ei pääse mitään suurempia koukkuja kasaamaan, kunhan esittää sankareittensa dialogia sanahelinänä ja muutamana lauleskeluna. Koukkua muilutetaan ja vakavasti sairastuva Helinä on mustis Jaanasta. Lentävästä pojasta kertova leffa ei ehdi kestonsa aikana lähteä lentoon ollenkaan. Silti suurin ongelma on se, että jo parin tunnin päästä sitä miettii, että mihinkä muistilokeroon panin tämän yhdentekevän leffan.
