Hyvät kauhuleffat ovat todella, todella harvassa. Vuokraamossa lojui kasa Painajainen Elm Street -leffoja, josta ajattelin napata mukaani tuon ensimmäisen, jossa on yksi Hollywoodin kirkkaimmista tähdistä, Johnny Depp. Nuori ja siloposkinen näyttelijälahjakkuus ei vielä päässyt loistamaan Elm Streetissä. Itse leffakin jatkaa tavallista teinikauhuilulinjaa, jossa on hieman viehätystä alkumetreillä.
Unissa kulkee murhaaja Freddy Krueger, jonka takia Nancykin (Langenkamp) kärsii uniongelmista. Hänen äitinsä on yksinhuoltaja-alkoholisti, isänsä poliisi ja poikaystävänsä Johnny Depp eli Glen. Ystävätär murhataan, eikä tietenkään kukaan usko, että murhaaja voisi saapua unten välityksellä. Syylliseksi todetaan kuolleen tytön poikaystävä, nahkatakkijätkä Rod Lane (Garcia).
Kun nyt mietin, kuinka monta oikeasti hyvää kauhuelokuvaa olen nähnyt, niin saan tulokseksi kolme: Ennustus, Hohto ja Rosemaryn painajainen. Muut, kuten tämäkin, ovat olleet suhteellisen ala-arvoista tavaraa. Lieneekö kauhu siis todella vaikea laji… Yksi hyvä puoli ainakin löytyy. Kun esimerkiksi Evil Deadin tehosteet ampuivat täysin yli, niin pystyy Painajainen Elm Streetillä jotenkin hallitsemaan liman ja muiden naurettavuuksien käytön. Huomaa sana ”jotenkin” eli kyllähän tätä muodikasta liejua jostain välistä pursuaa.
Jos otetaan huomioon valmistusvuosi, ei voi tuomita Painajaista Elm Streetillä täydelliseksi klisee-pakkaukseksi. Tuon ajan hittikauhuleffojen tyylin mukaisesti teinit ovat pääosassa ja heitä jahtaa hullu, mielellään vanhahko mieshenkilö. Kuulostaa varsin tutulta. Harmillista kyllä, että monet ja taas monet uudet kauhuleffat ovat omalla tavallaan vaikuttaneet näiden 80-luvun alkuteosten nyt kehnolta tuntuvaan laatuun. Ja tietysti jatko-osiakin Elm Streetille syntyi suuri perhe. Yhteensä kuusi jatko-osaa, joista yhden, muistaakseni neljänenne, ohjasi Renny Harlin.
PS: Oli leffassa sentään yksi hauska yksityiskohta, nimittäin vaatteet. Johnny Depp heiluu napapaita päällä ja vieläpä ihan pokerinaamalla.
nimimerkki: Viisas
