Paul Kemp (Johnny Depp) notkuu pieneen sanomalehteen Puerto Ricossa – naama valkoisena, silmät punaisina ja viinalta haisten. Toisaalta hän ei ole ainoa juoppo toimituksessa jota hallinnoi Lotterman (Richard Jenkins). Valokuvaava Sala (Michael Rispoli) ja äärijuoppo Moberg (Giovanni Ribisi) ovat myös juoppoja, mutta eivät typeryksiä. Joka tapauksessa liero rahakiho Hal Sanderson (Aaron Eckhart) haluaa palkata Kempin omia etujaan ajamaan. Sehän laittaa juopon sisällä piileskelevän journalistin hereille.
Bruce Robinson ohjaa ja sovittaa Hunter S. Thompsonin romaanitekstiä (Allekirjoittaneelle lukematon). Se ei ole samanlainen sekoilu kuin [movie]Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa[/movie], mutta mukana ei ole pelkkää havaintoa aallon murtumisesta vaan myös kyynistä tarkkailua yhteiskunnasta, rahasta ja näiden suhteesta. Jokseenkin epäjuonisesta rakenteesta huolimatta teemaksi huomaa journalismin dilemman: kertoako siitä mikä on tärkeää vai sellaista jolla voit jatkaa näennäisen vapaata juopon oleskelua ja vielä hienommissa puitteissa hienommalla viinalla.
Johnny Depp antaa kasvot juopolle toimittajaretkulle ja hänne suorituksensa kovasti tuo mieleen Terry Gilliamin ohjaaman Raoul Duken, mutta mukana on enemmän idealistia jolla sattuu olemaan myös kykyjä. Aaron Eckhart on lähes täydellinen vastakohta Johnny Deppin suoritukselle. Atleettinen, selvä, huoliteltu, avoimesti itsekeskeinen ja ahne Sanderson on kuitenkin charmikas kelmi joka hallitsee vihjailemisen erittäin hyvin, vaatii ehdotonta valtaa ja haluaa sitä lisää.
Sivuroolien miehitys on kuitenkin se missä elokuva loistaa. Michael Rispoli on erinomainen kyynistyneenä valokuvaajana joka vain odottaa laivan uppoamista. Giovanni Ribisi tarjoilee surrealistisia hupihetkiä äärijuoppona Mobergina joka hörsii polttoaseeksi kelpaavaa viinaa ja jonka toikkaroiva sammallus saa Kempin näyttämään raittiuden ruumiillistumalta. Richard Jenkins on myös vakuuttava päätoimittaja joka ei enää elättele idealismia ja tietää hallinnoivansa uppoavaa laivaa.
Rommi sulattelee aivoja ja piru tarjoaa hyvät edut omaavaa sopimusta, mutta onko se todellakin itsepetoksen arvoista? Harmi vain että elokuvan rytmi ja juoni laahailee aika pahasti ja värikäs päähenkilö Kemp jää pääasiassa pelkäksi sivustaseuraajaksi. Lopputulos jää puhtaan sekoilun ja filosofisoivan, antiultrakapitalistisen eksistentialismin väliin ja se ei ole kiva juttu, sillä aineksia on enempään. Hyviä hetkiä ja värikkäitä hahmoja, mutta kokonaisuus ei elä.
