Vuoden 1987 parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin voittaja… Ah, miten houkuttelevaa? Tanskalaisia köyhimyksiä 1800-luvun karuissa maisemissa… Voi, miten ihanaa? Ei yhtään nakukohtausta… Mitä hittoa, onko tämä eurooppalaista elokuvaa ollenkaan?!
Jollakin kummalla tavalla elokuva voi temmata mukaansa, vaikka maisemat olisivat säänpieksemiä kuramutkia ja päähenkilöt papin tyttäriä. Philippa (Stensgaard/Kjer) ja Martina (Hastrup/Fjederspiel) kasvavat pienissä ympyröissä, Herran kurissa ja nuhteessa. Tytöt ovat nättejä kuin namuset, mutta vaikka kumpaakin kosiskellaan maailmalle, he jäävät kotiinsa. Köyhäinavulle elämänsä omistaneet naiset saavat eräänä päivänä vieraan Ranskasta. Vieraalla naisella (Audran) on mukanaan kirje Philipan entiseltä laulunopettajalta (Lafont). Opettaja pyytää siskoksia majoittamaan naisparan, sillä Ranskan vallankumous on vienyt ihmispololta kaiken. Ja saahan ranskatar jäädä, kun vain oppii tekemään öllebröödiä ja kaikkea kivaa turskasta. Vaikka kyllä se aika outo tapaus on ja vielä oudommaksi muuttuu.
Isak Dinesenin novelliin perustuva leffa pyörii ruuan ympärillä jo päähenkilönsäkin vuoksi. Ruokapöydässä kyläläiset paljastavat pieniä totuuksia itsestään. Vaikka elokuva ei aluksi juuri huvita, asia paranee loppua kohden. Pikkukylän takaperoisuus tuntuu välillä lähes hämmentävän tutulta ja elokuvan todenmakuisuus lämmittää. Näyttelijöissä ei ole moittimista, saati sitten lopulta miljöössäkään. Tämä filkka on vähän kuin mämmiä, ulkonäkö saattaa pettää.
