Jaahas, mukelot ja tytön tylleröt ja lylleröt! Se olisi taas viikon taattu satuhetki Brutus-sedän kanssa. Tämänkertaisen tarinan meille tarjoaa tsetä Tsekkoslokaviasta nimeltä Oldřich Lipský, joka onkin jo aiemmin tullut vastaan [movie]Limonadi Joe[/movie]n ja [movie]I Killed Einstein, Gentlemen[/movie]in kaltaisten komediahelmien ja -sikojen muodossa; ensimmäisestä pidin ainakin itse kovasti, jälkimmäisestä en sitten puoliakaan sen edestä. The Three Veteransiakin voinee pitää tässä vaiheessa ikämiesluokkaan ehtineen ohjaajansa viimeisenä kunnollisena ohjaustyönä ja hienon uran joutsenlauluna, sillä Oldřich Lipský itse nukkui pois vain paria vuotta tämän ilmestymisen jälkeen.
Olipa kerran kolme armeijan jättänyttä veteraania 1700-luvun Böömiä ja 80-luvun Tsekkoslovakiaa yhdistelevässä satumaailmassa. Kerran nämä kolme veikkoa sattuivat yöpymään metsässä, jossa näille ilmestyi kolme iloista haltiaa mukanaan kolme maagista lahjaa: yksi lahjoista oli kukkaro, josta ropisee loputtomat määrät kultakolikoita, toinen harppu jota soittamalla pystyy luomaan määrättömät määrät palvelijoita ja kolmas maaginen silinterihattu, jonka avulla pystyy taikomaan maailmaan mitä tahansa elottomia esineitä. Satumaailman kieron ja ahneen kuninkaan saatua tietää ihmeitä tekevästä kolmikosta tämä päättää kutsua nämä linnaansa, anastaa taikakapistukset itselleen ja ajaa niiden entiset omistajat tiehensä.
Spoilaamatta koko elokuvan tarinaa, lopussa hybristä seuraa nemesis kun kuninkaan tyttären nenä kasvaa kasvamistaan aina Puolaan ja Itävaltaan asti, jonne se tekee virallisen valtiovierailunkin. Koko elokuvan ylivoimaisesti hauskimmassa yksittäisessä kohtauksessa seurataan klyyvarin loputonta absurdia kasvua minuuttitolkulla kuin jossain Monty Python -sketsissä. Kyseessä on jälleen yksi hämmentävimmistä ja yllättävyydessään hauskimmista kohtauksista, jota olen elokuvissa nähnyt. Samaa sarjaa niiden I Killed Einsteinin nuoleskelevien parrakkaiden lesbojen kanssa.
Harmittavasti edellisen lisäksi tässä ei sitten taida paljoa kirjoitettavaa ollakaan, sillä kyseessä on koko perheelle tehty kevyt satukomedia ilman turhantarkkaa symboliikkaa tai ryppyotsaista sanomaa. Itse asiassa Three Veterans on satuelokuvaksi teknisestikin niin yksinkertainen ja pienellä budjetilla kasaan koottu, että koko elokuvan olisi yhtä hyvin voinut tehdä vaikka 50-luvulla. Yhkä juuri kaiken halvahkosta kotikutoisuudesta ja simppeliydestä johtuen tämä onkin kestänyt aikaa erinomaisen hyvin, paljon paremmin kuin moni länsimainen saman ajan ison rahan erikoistehosteleffa. Rima ei tosin ollut elokuvateknisessä mielessä kovin korkealla alun alkaenkaan, mutta silti.
Kannattaako The Three Veterans siis kokea ja katsastaa? Kyllä, mikäli sattuu olemaan läheskään yhtä todellisuuspakoinen ja osaa vähänkään arvostaa näiden tsekkiläisten satuleffojen kengännauhabudjetin rupuista kauneutta. Vauhdikkaampaa toimintaa ja trikootrippejä kaipaaville todellisuuspakolaisille on sitten ihan omat satuleffansa.
Sen pituinen se. Hyvää yötä.
