Viimeisen päälle ilkeä lainsuojaton Butch Cavendish (William Fichtner) karkaa junasta. Samassa junassa matkaa myös lainoppinut John Reid (Armie Hammer) tuodakseen sivistystä Williin Länteen ja komanssi-heimoon kuuluva Tonto (Johnny Depp) jolle Cavendish on Wendigo. Joka tapauksessa idealistinen John lähtee velipoika-Danin (James Badge Dale) kanssa takaa-ajoon ja luonnollisesti kaikki menee pieleen – isosti. Se ei kuitenkaan ole loppu, sillä John jäi eloon ja Tonto tarvitsee tuolla puolella käyneen apua Wendigon jahtaamisessa. Luonnollisesti hommassa on isompia ulottuvuuksia jotka ovat erittäin maallisia.
Gore Verbinski ohjastelee Johnny Deppiä koomisessa seikkailuleffassa. Kaava on siis tuttu, mutta Karibian sijasta ollaan Texasissa. Tarkkailussa on harhauttavasti nimetty [I]The Lone Ranger[/I] ja kumma kyllä se ei ole ollenkaan huono elokuva. Siinä on jo nähtyjä vitsejä ja latteita hahmoja, mutta niiden vastapainona on myös synkkiä teemoja ja vakavia aiheita. Sen nimihenkilö on tonttu idealisti, koomisen epätavallinen apuri tietää ehkä enemmän kuin kertoo ja on myös A-luokan mielipuoli. Ei pelkästään idealistille joka joutuu sietämään häntä vaan myös komanseille jotka tietävät mihin maailma on menossa. Siinä on myös aika tylyä väkivaltaa ja erittäin paljon genre-elementtejä. Niiden joukossa on lunnollisesti jalkapuoli bordellirouva Red (Helena Bonham-Carter), kiero rautatieparoni Latham Cole (Tom Wilkinson), juonittelua intiaanisodan sytyttämiseksi, sankarilla on iso, valkoinen hattu, revolvereista ei (tietysti) lyijy lopu ammuskelun aikana ja sitkeä leski Rebecca (Ruth Wilson). Tarina on siis monta kertaa nähty, mutta se toimii mainiosti kertakäyttöviihteenä. Olisi toiminut vielä paremmin synkemmän käsittelyn alla.
Armie Hammer on nimiroolin idealisti joka joutuu kohtaamaan ympäröivän Willin Lännen kierouden, opportunismin ja julmuuden. Sellaisissa oloissa selvitäkseen on oltava poikkeuksellisen onnekas tai tohelo. Joskus hän on molempia yhtä aikaa. Johnny Depp on kuitenkin elokuvan todellinen kantava voima, keskipiste ja veturi. Leffa hiljalleen paljastaa traagiset olosuhteet joista Tonton (hämmästyttävä) hulluus on saanut alkunsa ja se ei ole ollenkaan kaunista. Hän on vihansa ajama raakki joka kantaa heimonsa kuoleman merkkiä mukanaan ja vasta kohdattuaan väärän veljen hän saa voimaa hyväksyä tekojensa seuraukset ja astua eteenpäin. Yksinäänkin nämä hahmot toimivat, mutta yhdessä heistä syntyy heikkoutensa voittanut kaksikko.
Tom Wilkinson ja William Fichtner ovat häikäilemättömästä juonittelijasta ja A-luokan mielipuolesta koostuva duo. Ensimmäinen ei kaihda mitään temppuja aikeittensa toteuttamiseksi ja toinen syö ja tappaa ihmisiä ihan vain huvikseen ja myös näyttää asianmukaisen ilkeältä. Pahikset ovat siis kliseiden runtelemia, mutta onneksi hyvin esitettyjä. Löytyypä sivurooleista muitakin genren vaatimia persoonia, mutta ne jäävät harmillisen lyhyiksi hetkiksi.
Lopullisena yhteenvetona Allekirjoittaneen on sanottava että [I]The Lone Ranger[/I] oli miellyttävä yllätys. Tarina oli toimiva, näyttelijät hyviä ja toteutus asianmukaisen viimeistelty. Olisi vielä parempi jos ohjaustyölle olisi tuikattu tarkasti kontrolloitu annos SeLeSaPe-ytypiristettä kaulavaltimoon, mutta kaikkea ei voi saada. Siinä on myös se hevonen missä on jotain vialla.
