Italian orin ensimmäinen paluu antaa enemmän kuin lupaa

4.2.2008 19:11

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Rocky II
Valmistusvuosi:1979
Pituus:119 min

Kun ensimmäinen Rocky (1976) oli räjäyttänyt pankin, otti ahneuden kalsea käsi tuottajapojissa vallan, ja Italian orin mäiskinnälle haluttiin jatkoa. Stallone, joka tuntui olevan uuden hitin tarpeessa, suostui loppujen lopuksi tekemään jatkoa elokuvalleen – nyt astuen itse myös ohjaajan pallille. Kauhusta kankeana tällaista faktaa lukevan, Stallonen muista ohjaustöistä traumoja saaneen (mm. Staying alive) ja ensimmäisen Rockyn ystävän tulisi kuitenkin viimeistään tässä vaiheessa riisua ennakkoluulonsa narikkaan, sillä mieli avoimena Rocky II – Uusintaottelu antaa enemmän kuin lupaa.

Kuten tarkkaavaisemmat muistavat, (eikä haittaa, vaikkei muistaisikaan: kaikki kerrataan!) nyrkkeilijä-amatööri Rocky Balboa sai viime kerralla elämänsä tilaisuuden haastaa raskaan sarjan maailmanmestari Apollo Creedin (astetta vähemmän humoristinen Carl Weathers). Ottelu ei kuitenkaan päättynyt niin selvästi ennakkosuosikin eduksi kuin ehkä oli tarkoitettu, joten melkoinen mediamyllytys on tehnyt Apollon matsin jälkeisen elämän vaikeaksi. Rocky taas tuntee todistaneensa itselleen ja kaikille, ettei ole pelkkä nolla, joten hänen on hyvä aika lopettaa nyrkkeily ja siirtyä elämässään eteenpäin – toki elämänsä rakkauden, Adrianin kanssa. Mutta kun elämä ”rehellisissä töissä” ei ota onnistuakseen ja Apollon kinuama uusintaotettelu tuntuu olevan jo kaikkien huulilla, on Rockyn taas mietittävä vetävänsä hanskat käteen.

Rocky II jatkaa siis suoraan siitä, mihin edellinen päättyi. Tämä on hyvä ratkaisu, sillä elokuvaan on helppo suhtautua ensimmäisen Rockyn suorana jatkona. Hyvin suoraa jatkoa elokuva onkin, sillä vaikka Stallone on ohjaajan paikalle astunutkin, on elokuvan tunnelma paikoin niin lähellä ensimmäistä, että eroa tuskin huomaa. Rocky II on edeltäjänsä lailla sympaattisen päähenkilönsä varassa oleva, tunnelmaltaan edelleen varsin melankolissävytteinen leffa, jossa välillä herätellään välillä ihan oikeita tunteita. Ensimmäisen elokuvan klassikoksi tehnyt henki on edelleen vahvasti läsnä.

Stallonen kirjoitustaito ei ole ehtynyt yhteen elokuvaan, vaan kakkososa on myös juoneltaan toimivaa tavaraa. Taustalla leijuu varmasti Stallonen tarve saada aikaan uusi hitti, ja se heijastuu toki myös käsikirjoitukseen – mutta myös itse tarinaan. Toki hieman sopivuudeltaan arveluttavia käänteitä Rockyn tarinassa seuraa, mutta toisaalta on erinomainen juttu, ettei ihan kaikki elokuvasta ole populäärikulttuurin spoilaamaa. Tarpeeksihan on, että vanha kaava toistuu, tosin ei nyt vielä niin kuluneesti kuin seuraavissa osissa. Kertausta ei tehdä vielä pelkän kertauksen vuoksi. Rockyn hahmokaan ei vielä ole niin mytologisoitunut, joten vielä jaksetaan yrittää pitää hahmo inhimillisyyden rajoissa.

Pienistä rytmitysongelmista kautta linjan kärsivän tarinan hienoinen kliseisyys ei onneksi ole rasite, vaan elämänsä otteluun (toistamiseen) valmistautuvan Rockyn puolelle asettuu aivan täysin. Jopa niin täysin, että on valmis antamaan anteeksi elokuvan ainoan suuren virheen, edellisen osan treenijakson kamalan variaation (jossa inhoreaktio juurtuu juuri samasta tosiasta, kuin että miksi John Lennon teki parhaimmat juttunsa ilman Phil Spectorin sananvaltaa). Lopun nyrkkeilymatsi on kuitenkin – lienee turha sanoakaan – jälleen kerran upeaa adrenaliinivyöryä, jossa Stallone täräyttää ohjauksellista potentiaaliaan peliin todenteolla. Uskokaa tai älkää, vaikka loppuratkaisun aavistaakin jo ensi minuuteilla, menee se nyrkkeilymatsi hemmetin jännäksi välillä…

Rocky sai uusintaottelussaan arvoistaan jatkoa, jota häiritsevät ainoastaan pienet valittamisen aiheet – sekä tietysti se, että se on piirun verran edeltäjäänsä tylsempi. Siitä huolimatta Rocky II on sarjan parhaita elokuvia, ja henkilöhahmojensa tarinoiden eteenpäin viejänä mielenkiintoista seurattavaa. Lisäksi tälle leffalle voisi antaa kiistanalaisen arvonimikkeen ”järjellinen jatko-osa”: niin kivasti tämä nitoutuu yhteen ensimmäiseen leffan kanssa. Ja se on jo saavutus sinänsä.

Arvosteltu: 04.02.2008

Lisää luettavaa