Espanjalaisessa kaupungissa elelee kahden lapsensa kanssa mies nimeltään Uxbal (Javier Bardem). Hän elättää itsensä ja perheensä välittämällä laittomia maahanmuuttajia pimeäksi työvoimaksi. Hänellä on myös erikoinen kyky. Hän pystyy ottamaan yhteyttä äskettäin edesmenneisiin. Uxbal saa kuitenkin tietää sairastavansa pitkälle edennyttä syöpää, eikä hänellä ole paljon elinaikaa. Hän joutuu siis järjestelemään lastensa tulevaisuutta. Eikä heidän maanis-depressiivisestä äidistään ole juurikaan apua.
Biutiful on meksikolaissyntyisen Alejandro González Iñárritun neljäs pitkä elokuva. Tätä elokuvaa edeltäneeseen kuolemaa käsittelevään trilogiaan ei Biutiful kuulu, mutta on tematiikaltaan hyvin lähellä Iñárritun aiempia elokuvia. Myös tyyli ja tunnelma ovat hyvin samankaltaisia. Mutta toisin kuin aiemmissa elokuvissaan, tässä tapahtumat etenevät kronologisessa järjestyksessä. Tämä ei vaadikaan ihan yhtä paljon keskittymistä kuin aiemmat elokuvat, mutta saa silti katsojan pohtimaan asioita.
Biutiful käsittelee erinomaisesti elämän ja yhteiskunnan ikäviä puolia. Esillä on niin kuoleman odottaminen ja asioiden järjesteleminen sen varalta ja näytetään myös laittomien maahanmuuttajien elämän ikäviä puolia. He joutuvat työskentelemään ja asumaan huonoissa oloissa ja ovat jatkuvassa paljastumisen vaarassa. Iñárritu käsittelee aiheita samalla tyylillä kuin aiemmissakin elokuvissaan.
Iñárritun teemat pääsevät mainiosti esille hänen vakiokuvaajan Rodrigo Prieton ansiosta. Kamera pysyy vakaana ja ottaa erinomaisesti kuvaa ympäristöstä ja tapahtumista. Kamera näyttää juuri sen, mitä tarvitseekin nähdä, eikä sen enempää. Muutenkin kameratyö on mainiota. Oman lisänsä tunnelmaan tuo Gustavo Santaolallan (Amores perros) musiikki. Tapahtumia saadaan vietyä hyvin eteenpäin, vaikka joissakin kohdin on pientä tyhjänkäyntiä. Elokuva on tunnelmaltaan sopivan synkkä ja hieman surumielinen.
Myös näyttelijä- ja hahmopuoli on erinomaista. Javier Bardem (Meri sisälläni, Menetetty maa) on Uxbalina erittäin hyvä. Hän saa hahmonsa tuntemukset esille hyvin ilman mitään ylinäyttelyä. Tosin Uxbalkin on erittäin hyvin kirjoitettu hahmo, jota seuraa mielenkiinnolla. Maricel Álvarez näyttelee hyvin Uxbalin maanis-depressiivistä ex-vaimoa. Hän tuntuu roolissaan suorastaan aidolta. Eivät myöskään muut näyttelijät sen huonompia ole. Tosin maahanmuuttajat jäävät tarinassa turhankin paljon päähahmojen jalkoihin.
Biutiful on selvästi yksi viime vuoden parhaimpia elokuvia ja se noteerattiin kahdella Oscar-ehdokkuudella (Paras ulkomainen elokuva ja paras miespääosa). Eivät kyllä ehdokkuudet ihan tyhjästä tulleet. Biutiful on erinomainen ja raadollinen kuvaus yhteiskunnan reunalla elävistä ihmisistä. Ei tämä mikään täydellinen ole, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen tapaus.
