Hirmuliskoja. Hui. Vaikka pahuksen otukset kuolivat sukupuuttoon jo useamman miljoonaa vuotta sitten, jo ensimmäisissä mykkäkauhuelokuvissa lähes sata vuotta sitten ne ahdistelivat luolaihmisiä. Ja nyt, teknologian edistyessä, tinosaurukset ryntäävät olohuoneisiimme (ja Universalin kassakoneeseen) jo kolmannen kerran Jurakautinen puisto-nimikkeen alla. Aikaisemmat osat ovat olleet ihan mukavaa aivot pois-viikonloppuhuttua, mutta nyt ikävä kyllä ideanikkari Steven Spielberg ei ole enää ohjaimissa ja se näkyy harmillisen selkeästi lopputuloksessa.
Arkeologi Alan Grant (Sam Neill) on muutaman vuoden aikana yrittänyt unohtaa traagiset onnettomuuden Jurassic Park-puistossa, jossa geneettiset tehdyt dinosaurukset pääsivät irti puiston turvajärjestelyiden pettäessä. Hän on kovaan ääneen vannonut ettei aio enää missään nimessä astua saarelle ja haluaisi että puiston otukset jätettäisiin oman onnensa nojaan. Mutta annappas olla kun miljonääri Paul Kirby (William H. Macy) vaimoineen lupaa miehelle mehevän tukun rahaa jos tämä vain suostuu olemaan heidän oppaanaan heidän lentäessä saaren yli, heillä kun on kuulemma siihen erityislupa. No, tuumasta toimeen, mutta paikan päällä huomataan ettei Kirbyllä olekaan ihan puhtaita jauhoja pussissaan. Pian on kuitenkin jo liian myöhäistä kun sekalainen seurakunta tekee pakkolaskun viidakon siimekseen ja äkäisiä otuksia piisaa ympäristössä kun perättömiä ilmiantoja Hannu Karpon ohjelmassa. Ja täältä pitäisi vielä selviytyä hengissä kotiin asti. Ei ole helppoa niilläkään. Eikä aina katsojallakaan.
Kuten sanottua, minä ainakin nautin täysin estoitta Jurassic Parkista, joka oli aikanaan yllättävänkin vallankumouksellinen tietokonekassamagneetti, sekä sen jatko-osasta Kadonneesta Maailmasta. Näiden kahden ohjaaja satusetä Steven Spielberg sanoutui kuitenkin irti kolmos-osan tuotannosta ja urakka suotiin aikaisempien osien erikoistehosteista vastanneelle Joe Johnstonille. Valitettavasti se näkyy lopputuloksessa. Juonen kulku ja käsikirjoitus on auttamattoman väkinäistä, varsinkin dialogi on välillä ärsyttävän saippuaoopperamaista ja kornia. Lisäksi tässäkin elokuvassa, kuten monessa muussakin, ottaa päähän ärsyttävä sankarikakara. Miten voi olla mahdollista että 10-vuotias penska selviää puoli vuotta viidakossa yksin kun raavaat palkkiometsästäjä-äijät joutuvat heti ensimmäiseksi saarelle jouduttuaan dinon a la carte-listalle?
No, tehosteet ovat kyllä kieltämättä ihan mukavia, varsinkin isot kasvinmussuttajasaurukset ovat komeaa katseltavaa. Myös valtavan kokoinen Spinosaurus on vaikuttavan näköinen ilmestys. Tehosteet eivät kuitenkaan herätä samanlaisia elämyksiä kun ensimmäinen Jurassic Park silloin kauan sitten. Voi niitä aikoja. Harmi kyllä myös suurin osa pääosan esittäjistä muistuttaa dinosauruksia, lähinnä pällistelevät eteenpäin ja lausuvat monotonisesti omat repliikkinsä. Ainoastaan Sam Neill on hieman viihdyttävä reteenä käytännön arkeologina. Mainitsinko jo että sankarikakara on todella ärsyttävä?
Ehkä tuli mollattua hiukan liikaa. Ei JP 3 ihan toivotonta kamaa ole, lauantai-illan vietteeksi se on mitä sujuvinta. Ainakaan ei tarvitse aivoja liiemmin rasittaa. Pläjäyksessä on kuitenkin liikaa häiritseviä yksityis- ja hiukan isompiakin kohtia jotta siitä voisi täysin rinnoin nauttia. Sujuvasta perusmätöstä ja fiksuista dinoista kiksinsä saava voi tästä pitää hiukan enemmän kun allekirjoittanut, tämä nyt vaan on ikävä kyllä jälleen kerran jatko-osa joka kalpenee ensimmäsiten osien rinnalla.
