Alkuperäinen Re-Animator on todella hyvä splatterkomedia. Ensimmäinen jatko-osa Bride of Re-Animator on todella huono splatterkomedia. Trilogian päätösosa Beyond Re-Animator on sitten jotain siltä väliltä: ihan onnistunut, ihan viihdyttävä, ihan hauska ja ihan sairas, muttei lähellekään alkuperäisen veroinen.
Kuolleita elvyttävän rohdon keksinyt Herbert West (Combs) on jälleen herännyt mystisesti eloon, vaikka edellisessä osassa kuolo korjasi. Mies on joutunut vankilaan hänen ”elvyttämänsä” korston tapettua tytön. Kun vankilaan tulee uusi lääkäri (Barry), West huomaa saaneensa mahdollisuuden jatkaa kyseenalaisia kokeitaan. Se, että lääkäri on tytön, jonka kuoleman West aiheutti, veli, ei miestä tunnu haittaavan. Kokeiden myötä miehet huomaavatkin, että kuolleista on myös mahdollista saada henkisesti terveitä, jos kuoleman hetkellä vapautuvan sähköimpulssin ottaa talteen. Juoni on siis edelleen sopivan päätön, ja tarjoaa hyvän tekosyyn verenroiskutteluun.
Ohjaaja Brian Yuzna (alkuperäisen Re-Animatorin tuottaja) on parantanut suoritustaan Bride of Re-Animatorin ajoilta huomattavasti: tällä kertaa menoa ja meininkiä riittää, ja mies on luonut simppelistä käsikirjoituksesta varsin toimivan elokuvan. H. P. Lovecraftin alkuperäisnovelleiden kanssa tällä elokuvasarjan kolmannella osalla ei enää ole juuri mitään tekemistä, vaan käsikirjoituksen laatinut Miguel Tejada-Flores irroittelee vankilamiljöössä varsin mielikuvituksellisesti. Meininki vankilassa onkin sopivan päätöntä, ja varsinkin vankien joukkopako on intensiivisyydessään suorastaan riemukas kohtaus. Myös elokuvan lopun sekoilu täynnä zombeja on ihan mielettömän hauska – Yuzna on yksinkertaisesti tehnyt finaalista niin energisen että se naurattaa jo puhtaan voimansa avulla.
Bride of Re-Animatorissa pahan rimanalituksen tehnyt Jeffrey Combs on Herbert Westinä jälleen oma maaninen itsensä. Muut näyttelijät jäävätkin täydellisesti miehen sooloilun varjoon, mutta eipä se juuri haittaa. Hullua tiedemiestähän tässä elokuvassa mennäänkin katsomaan, höhöö. Lähinnä Combsin suorituksen hienous saakin elokuvan kantamaan sen turhan lukuisten suvantokohtien sekä alkupuolen armottoman tylsyyden läpi.
Ulkoasultaan elokuva on suorastaan hieno. Harvoin splatterissa on näin komeita mittasuhteita. Toisaalta CGI-suolet eivät jaksa tavoittaa ensimmäisen osan kotikutoisuuden tuntua. Muutenkin elokuva kärsii selvästi siitä, että se lainailee turhan ahkerasti sarjan aiemmista osista, eikä muutenkaan tarjoa mitään järin omaperäistä. Kohtalaisen hieno jatko-osa kyseessä kuitenkin on, mutta splatteria olisi toki voinut olla mukana enemmänkin.
