No voah. Vuokraamossa eteen sattuu seitsemänkymmentäluvulla tehty Toinen maailmansota leffa, jossa pääosissa tällainen kaarti: Sean Connery (ensimmäiset James Bondit), James Caan (Kummisetä), Edward Fox (Shakaali, Navaronen Haukat), Michael Caine (Italian Job), Anthony Hopkins (Uhrilampaat), Gene Hackman (Armoton) ja Robert Redford (Puhallus). No, mikäs siinä, tuollaisen tähtiporukan kanssa.
1944. Sota kääntyy kohti loppuaan. Liittoutuneet rupeavat kunnianhimoisiksi, ja lähtevät nopeasti monilla kymmenillä sotilailla massiiviseen hyökkäykseen tarkoituksenaan vallata Saksa. Matka taittuisi Hollannin kautta, ja stragesisesti tärkeä kohde tälle on Arnheimin silta. Mutta kaikki ei mene niinkuin suunniteltiin, ja ”helppo” taistelu muuttuu raivoavaksi helvetiksi.
Näyttelijäsuoritukset ovat suurimmalti osalti aika erinomaisia. Sotakohtaukset ovat näyttäviä, mutta leffa on ehkä hitusen liian pitkä. Ei paljon, mutta hieman. Henkilökaarti on ajan tavan mukaan kirjava, joskin kliseinen: Mukaan mahtuu Ramboveikko (James Caan), huumorintajuinen skottikomentaja (Sean Connery), ilkeitä saksalaisia, ylimielisiä päättäjiä ja vaikka mitä. Massiivinen sotadraama (joita 1960-1970-luvuilla tehtiin liukuhihnalta, toim.huom.) on valmis.
Täytyy sanoa ettei Bridge too far ole mikään maailman paras elokuva, muttei se missään nimessä ole huonokaan. Hyvä ja kohtalaisen realistinenkin korkkarileffa. Täyttä ja hyvää viihdettä.
