Kun olin 18-vuotias, katsoin tästä elokuvasta pätkän. Silloin Monty Pythonin Hullu maailma ei minuun iskenyt, ja elokuvan huumori ärsytti minua, mutta noin kolme vuotta sitten katsoin elokuvan kokonaan, ja pidin siitä paljon enemmän kuin 18-vuotiaana. Tässä elokuvassa kuningas Arthur löytää ja kokoaa pyöreän pöydän ritarit, ja taivaassa oleva Jumala antaa heille tehtävän: heidän pitää löytää Graalin malja. Kuningas ja pyöreän pöydän ritarit jakaantuvat pareihin ja lähtevät etsimään maljaa, mutta etsintä ei suju ilman ongelmia…
Monty Pythonin Hullu maailma on yksi omituisimmista elokuvista, jonka olen elämäni aikana nähnyt. Elokuva on täynnä hyvin erikoisia kohtauksia, jotka eivät välttämättä heti aukea ja huumori elokuvassa on omalla tavallaan räikeää. Silti kyseessä on yksi hauskimmista teoksista, jonka olen ikinä nähnyt.
Huumorin räikeydestä; joissain kohtauksissa esimerkiksi leikitellään verenvuodattamisella, joskaan tässä ei mennä Tarantinon elokuville tyypilliselle tasolle sen suhteen. Silti elokuvan huumori on mielestäni omalla tavallaan hyvin älykästä, eikä se ole tarinan tiellä. Päinvastoin, elokuvan huumori kuljettaa tarinaa eteenpäin, eikä se ole mitään aivot narikkaan -huumoria, vaan herättää oikeasti pohtimaan elokuvan kohtauksia ja niiden sanomaa.
Elokuva sisältää mielestäni alusta loppuun asti paljon hauskoja kohtauksia, kuten kuningas Arthurin ja mustan ritarin välinen kohtaaminen, Sir Robinia ylistävän laulu ja kuolemansillan kohdalla esitetyt kysymykset. Ne jaksavat naurattaa, mutta ainakin suurin osa niistä vie myös tarinaa eteenpäin.
Tällä elokuvalla on poikkeuksellisesti kaksi ohjaajaa: Terry Gilliam ja Terry Jones. Yhdessä he ovat onnistuneet nivomaan elokuvasta onnistuneen kokonaisuuden. Vaikka elokuvassa on paljon huumoria, se ei tule tarinan kustannuksella. Toisaalta tarina ei myöskään tingi huumorista, vaan se ja huumori ovat toimivassa tasapainossa keskenään.
Heti alkuteksteissä tehdään selkeäksi se, että tässä keskitytään huumoriin, mutta samaan aikaan elokuvassa on selkeä ja mielenkiintoinen juoni. Ainakin minua kiinnostaa Graalin maljan etsintä elokuvassa. Tuo etsintä ei ole mutkaton. Hauskat kohtaukset tuovat naurujen lisäksi myös hahmoille haasteita; hahmojen pitää keksiä tapoja, joilla he pääsevät eteenpäin erilaisista tilanteista. Kuningas Arthur ja pyöreän pöydän ritarit ovat päättäväisiä, eivätkä luovuta Graalin maljan etsinnässä, vaikka heidän eteensä tulee muitakin tehtäviä.
Elokuvan näyttelijät tekevät hyvää työtä, vaikka Monty Pythonin Hullu maailma ei mielestäni olekaan sinänsä kovin näyttelijäkeskeinen. Silti näyttelijäsuorituksista löytyy tapauksia, jotka jäivät minulle erityisesti mieleen. Pidin paljon esimerkiksi Eric Idlestä, joka näyttelee Sir Robinia. Tällä on urhean ritarin maine, mutta siitä huolimatta hän näyttää paljon säikkymäisiä piirteitä ja pelkuruutta. Pidin myös Terry Gilliamin roolista. Hän näyttelee mm. kuoleman sillan vartijaa. Gilliam esittää uskottavasti vartijaa, joka on samaan aikaan oikeudenmukainen ja häijy. Gilliamin hahmo kysyy kysymyksiä, ja jos niihin vastataan oikein, hän antaa kävellä kuoleman sillan yli, mutta toisaalta hän myös tuntee selvästi häijyä iloa siitä, jos toinen vastaa kysymyksiin väärin. Voisin vielä antaa erityismaininnan Neil Innesille, joka näyttelee Sir Robinista laulavien johtajaa. Innes osaa mainiosti naurattaa yleisöä. Hänen hahmonsa johtaa lauluja, jotka kuvaavat Sir Robinia hyvin ylistävään sävyyn, ja nämä laulut tekevät Sir Robinista mielenkiintoisen hahmon. Innesin johtamissa huvittavissa lauluissa kerrotaan Robinin moniulotteisuudesta.
Nostan elokuvalle hattua sen suhteen, että se ei yritä miellyttää kaikkia ja on aidosti ns. oma itsensä. Usein, jos yrittää miellyttää kaikkia, se johtaa siihen että ei miellytä ketään. Elokuvan huumori kuljettaa juonta eteenpäin, mutta on välillä kovin räikeää ja rohkeaa; esimerkiksi joissain kohtauksissa väkivallasta tehdään pilaa suhteellisen kevytmieliseen sävyyn. Väkivallalla leikittely ei ole kaikkia varten, kuten ei muutenkaan elokuvan erikoinen, mutta monin paikoin silti älykäs huumori. Silti itse nautin elokuvan omaperäisestä huumorista suuresti.
Tämä elokuva herätti minut pohtimaan sitä, että mihin asti tarkoitus pyhittää keinot? Elokuvan aikana mietin myös sitä, mistä asioista on sopiva vitsailla elokuvassa. Monty Pythonin Hullu maailma ei vastaa tähän kysymykseen, mutta herättää kyllä pohdintaa ja kysymyksiä asian suhteen. Suosittelen siis kokeilemaan tätä elokuviaa; voi olla, että elokuvan huumori ei ole sinua varten, tai ehkä se naurattaa sinua ja samalla elokuva kysyy sinulta kysymyksiä, joita jäät pohtimaan.
