Hyvää mieltä mukana on aimo annos, ja kevyin mielin tämä on katsottavakin.

25.4.2004 18:16

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Jerry Maguire
Valmistusvuosi:1996
Pituus:138 min

Peliähän elämä on, ja välillä onni potkii, välillä joku aivan muu. Cameron Crowen vuoden 1996 leffa Jerry Maguire – Elämä on peliä käsittelee lähinnä juuri elämän mutkikkaita polkuja näppärästi, mutta toisen Crowe-Cruise-yhteistyö Vanilla Skyn hohdokkuus on kaukana.

Tom Cruisen esittämä Jerry Maguire on menestyvä urheiluagentti, jota kaikki rakastavat (samalla lailla Cruise on menestyvän kauniskasvon roolissa tässäkin kuin Vanilla Skyssa). Jerry nauttii menestyksestään täysillä, kuten koko elämästäänkin. Vaan sitten yllättäen alkaakin jyrkkä alamäki. Potkuja seuraa suhteen mureneminen, ja lisäksi suuresta asiakaskatraasta jää yksityisyrittäjälinjalle siirtyneelle Jerrylle vain yksi tähti, ja hänkin on hankalin kaikista: Rod Tidwell (Cuba Gooding Jr.), joka tuntuu ajattelevan vain rahaa.

Oudolla tavalla elämä keksii keinonsa, ja Jerry myös. Pohjalta kiivetään ylös, ja mukaan tarttuu vanhan työpaikan kaunis Dorothy Boyd (Renee Zellweger). Zellweger vetää taas pojot kotia, ja on todella loistava symppiksenä naapurintyttönä. Yhtään huonommin ei roiku mukana Dorothyn poika Ray (tuolloin vasta 6-vuotias Jonathan Lipnicki), joka saa hymyn huulille valloittavalla asenteellaan. Ja ovathan ne silmälasit jo näkemisen arvoiset. Vuoropuheluita saa seurata hyvillä mielin. Tietysti Jerryn noustessa ahdingosta mukana nousee myös Tidwell, ja jenkkifutistähti oppii käänteiden kautta kuinka kentällä pelataan suurella sydämellä ja taidolla. Elämä on siis myös kasvamista pelin tuoksinassa!

Kummallisella tavalla Jerry Maguire on kiinnostava elokuva, vaikka se ei oikeastaan muuta kuin siirrä toimintaelokuvista tutun amplitudimaisen ylös-alas-liikkeen romanttisen komedian puolelle. Hyvää mieltä mukana on aimo annos, ja kevyin mielin tämä on katsottavakin. Harmi ettei äänipuoli ole vielä Crowemaisella tasolla. No, kyllä tämä hieman keskitason yläpuolella menee. Gösta Sundqvist on tämän leffan perusajatuksen meille jo 1970-luvulla laulanut: ”ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki – yhdessä kulkien”. Sitä Jerry Maguirekin tarjoaa. Elämän vuoristorataa viihteeksi puettuna.

Arvosteltu: 25.04.2004

Lisää luettavaa