Hulluus on vaikea teema ja aihe käsiteltäväksi. Anna Lappalainen (Katja Kukkola), mihin tästä eteenpäin viitataan Prinsessana elää lyhyesti sanoen omassa harhaamailmassaan. Asian suorastaan ymmärrettävänä seurauksena hän eli Kellokosken mielisairaalassa erittäin pitkään. Arto Halonen ohjaa hänestä elokuvan mikä enemmän tai vähemmän tuo mieleen mielisairaalaklassikon [movie]Yksi lensi yli käenpesän[/movie] ja ainoastaan hyvässä mielessä. Arto Halosen ohjaustyössä on rohkeutta käsitellä aihettaan rehellisesti ja siinä on lämpöä kohdella kaikkia samalla ymmärtävällä otteella. Se tarkoittaa sitä että edistysmielinen lääkäri Grotenfelt (Samuli Edelmann) on kliinisen tunteeton tiedemies ja ainakin ylilääkäri Soinisen (Antti Litja) ja potilas Kurosen (Pirkka-Pekka Petelius) kohdalla kovasti miettii missä kulkee tervejärkisyyden raja. Vai onko sellaista olemassakaan?
Arto Halonen ohjailee lämmintä ihmiskuvausta mikä ei todellakaan pitele kiirettä. Se etenee rauhallisesti, kiirettä ja leppoisasti kuvillaan leikitellen. Se ei tuomitse Prinsessan ympäristöä eikä häntä itseään. Auttaapa hän myös itsetuhoista Christina von Heyrothia (Krista Kosonen) painimaan omia pirujaan vastaan.
Katja Kukkola (nyk. Kütner) tekee uskomattoman hienoa työtä Prinsessana. Jonkinlaiset koettelemukset ovat saaneet hänet pakenemaan todellisuudesta joka rajoittuu varsin pieneen maailmaan, mutta hän ilmiselvästi tuntee olevansa tärkeä ja hän myös parantaa jollain tavalla muidenkin elämää. Kukkola saa aikaan vilpittömästi hyvän, pyyteettömän ihmisen joka kylläkin elää omissa harhoissaan ja niiden ansiosta selviytyy elämässään eteenpäin. Krista Kosonen tarjoaa mainiosti vahvistusta Kukkolan olemukseen. Samuli Edelmann tekee leipäroolinsa pohjimmiltaan hyväntahtoisena, mutta itsekkyyden kiusaamana ihmisenä. Vähemmän keskeisistä rooleista bongaa monia tuttuja, varmasti ammattitaitoisia näyttelijöitä.
Upeista näyttelijäsuorituksista huolimatta todella jämäkkää draamallista kaarta ei mukaan saada, joten kokonaisuus on enemmänkin löyhä ketju tapahtumia jotka sijoittuvat kronologiseen järjestykseen. Siinä on kauneita ja kauheita hetkiä, mutta nämä hienot, musertavat hetket eivät luo kovinkaan selkeää kokonaisuutta ja niiden rytmityskin kirskahtelee. Pieniä, pistesaldoa pudottavia heikkouksia on mukaan, mutta kokonaisuus on vahvasti hyvän elokuvan puolella.
