Syksyllä 2009 romanttisten komedioiden genreperheeseen liittyi jenkkitekele The Ugly Truth. Ohjaaja Robert Luketic tunnetaan mm. hyvin menestyneiden elokuvien, kuten 21 ja Blondin kosto takaa; käsikirjoituksen yhdessä Nicole Eastmanin kanssa väkertänyt Karen McCullah Lutz on puolestaan tuttu Heath Ledgerin läpimurtoelokuva 10 Things I Hate About You’n takaa, joten tekijäpoppoo vaikuttaa katsastamisen arvoiselta.
Elokuvan juoni on hyvin simppeli, kun uutisohjelman ohjaajana työskentelevä kontrollifriikki Abby (Heigl) saa ohjelmansa uudeksi staraksi lipevän ja karskin naistenmiehen, Miken (Butler). Mike kertoo osuudessaan ”rumia totuuksia” miehisyyden todellisesta tolasta, unelmamiehiä etsiville naisromantikoille. Ja tämäkös pännii Abbyn prinsessaelämää.
The Ugly Truth osoittautui näpäkästä aloituksestaan huolimatta kliseiseksi romantiikkahömpäksi. Pääroolikaksikko Heigl&Butler pelastaa suorituksillaan leffan katsomisen arvoiseksi, mutta sisältö jää auttamattomasti ammottamaan tyhjyyttään. Komedia on turhan hienovaraista ja ohjaaja vetää puolitoistatuntisen aivan liian varman päälle. Kunnon reväytyksiin tai fyysisen komedian puolelle ei juurikaan mennä, vaan pääasiassa leffan hauskuuden pitäisi uhkua ulos päähenkilöiden välisestä sanailusta ja yhteenotoista. Tämä ei todellakaan ole mikään huono juttu, mutta dialogit eivät komediapuolta kykene pikkutuhmilla puheenaiheillaan kannattelemaan ja jutut ovat tylsiä. Sivuhenkilöt ovat kautta linjan mitäänsanomattomia, puhuvia lavasteita.
Ajatus murskata naisten päiväunet täydellisistä miehistä on hyvä, mutta tässä elokuvassa ajatus jalostetaan skenaarioon, jossa miehet eivät osaa välittää, rakastaa tai kunnioittaa naista, puhtaan päämäärän ollessa vain seksuaaliseen kanssakäymiseen pääseminen. Itse en näitä väitteitä lähtisi allekirjoittamaan, mutta pointista pikkuplussa naiskäsikirjoittajille – joskin ylilyövän kärjistetystä pointista. Niinhän se asia on, ettei maailmasta sataprosenttisen täydellistä sielunkumppania koskaan löydy, vaan kaikissa meissä on vähemmän mukavia asioita ja piirteitä, joita on sitten yhteisen hyvän vuoksi kestäminen.
The Ugly Truth on huumoriltaan köyhää, romantiikaltaan keskinkertaista ja tarinaltaan ennalta-arvattava. Siitäkin huolimatta tekele oli asiallisen viihdyttävä kertakäyttöpakkaus, eikä sitä täysin roskalaatikon pohjalle kannata polkea. Romanttisten komedioiden ystävät saattaa saada tästä enemmänkin irti, mutta elokuvataivaan kaikkiulotteisessa universumissa The Ugly Truth unohtuu nopeasti ja muutamien vuosien kuluttua mainostelevision myöhäisillasta sen voi tsekata – jos naapurikanavalla ei ole mitään parempaa meneillään.
