Vince Vaughn tuo mies joka saa ainakin minun vereni kiehumaan. Korvistani nousee savua, kun näen hänen naamansa. Oma naamani muuttuu kiehuvan punaiseksi. Yksinkertaisesti en voi sietää koko näyttelijää, enkä ole koskaan ymmärtänyt häntä koomikkona saati sitten näyttelijänä. Joten niinpä oli hyvin puistattavaa ajatus katsoa miehen itsensä kynäilemä ja tähdittämä parisuhdekomedia.
Tarinan keskiössä ovat Dave (Vaughn) ja Ronnie (Akerman). Heillä pyyhkii suhteellisen hyvin. Dave suunnittelee Guitar Hero -pelejä työkseen, joka on hänestä hyvinkin palkitsevaa ja hauskaa työtä. Samalla Ronnielle on kädet täynnä hommia kotona kahden pojan sekä talon remppasuunnitelmien kanssa. Heidän poikansa syntymäpäiväjuhlien aikana tuttava pariskunta, Jason (Bateman) ja Cynthia (Bell) esittelevät PowerPoint-esityksellä, että ovat aikeissa erota. Koko kohtaus kiteyttää hyvin sen, miten tympeä tapa PowerPoint on käsitellä asioita. Pienellä huumorilla terästetty kohtaus on kaikessa kauheudessaan aika nerokas. Esitys huipentuu, kun pariskunta ehdottaa matkaa Eden-saarelle, jossa parit voivat käydä ongelmiaan läpi sekä pitää hauskaa. Heillä ei ole varaa tähän reissuun yksin ja kimppatarjouksella ystävät voisivat pelastaa heidän suhteensa. Pienen pähkäilyn jälkeen Dave ja Ronnie päättävät tarttua tilaisuuteen.
Reissuun mukaan lähtevät myös Joey (Favreau) ja Lucy (Davis) sekä vaimostaan eronnut Shane (Love) nuoren tyttöystävänsä kanssa. Joye ja Lucy ovat olleet naimissa kauan. Nyt suhde on kuitenkin umpikujassa. Parilla on valtavaa seksuaalista turhautumista, ja he käytännössä vihaavat toisiaan. Shanella taas on takanaan rankka ero, jota hän lähtee saarelle paikkaamaan uuden nuoren tyttöystävänsä kanssa.
Ei ole vaikea arvata, että Lomaterapiaa on viimeisen päälle laskelmoitu elokuva. Se ei ota itseään turhan vakavasti, vaikka leikkiikin vakavilla asioilla, ihmisten tunteilla. Vaughnin ja Favreaun kirjoittama käsikirjoitus sisältää muutamia oivalluksia, muttei onnistu naurattamaan tarpeeksi paljon. Huumori on juuri Vince Vaughnin näköistä ja kuuloista. Vaikka jätkän naama ei tällä kertaa pahemmin herätäkään vihanpuuskia, niin liian tarkkaan laskelmoidut ja arjesta etääntyneet hahmot melkein tappavat elokuvan idean. Tällaisen elokuvan pitäisi naurattaa huomattavasti enemmän. Onneksi kuitenkaan suurin ylilyönteihin ei sorruta, vaikka saarella vieraileva joogaopettaja onkin hahmoista varmasti tarkimmin laskettu, ja suuri osa ”hullunhauskasta” huumorista on nivottu hänen ympärilleen. Myös Jean Renon esittämä saaren johtaja on tarkasti suunniteltu, mutta ihan hyvin toimiva hahmo. Renolle tämä rooli sopii kuin hain leukaluut Vaughnin pohkeeseen.
Kovasta parjauksestani huolimatta Lomaterapiaa ei ole huono elokuva. Muutamat hyvät oivallukset jaksavat pitää katsojan istuimellaan. Varsinkin Guitar Hero -taistelu oli omalla hullulla tavallaan hauska. Fanaattisimmat pelaajat varmasti saivat tästä hyvät naurut tai sitten kohtaus sopi paremmin niille, jotka eivät peliä niin fanaattisesti pelaa, mutta tykkäävät nauraa näille fanaatikoille. Koko kohtauksen hienous piilee osittain sen musiikkivalinnasta, joka osuu naulankantaan. On hienoa nähdä, että muutkin kuin Tarantino osaavat käyttää Morriconen biisejä tarkkaan valitusti. Valitettavasti tämä onkin ainoa hyvä asia, mitä musiikista voi sanoa. Muut kappaleet on valittu hittilistojen kärkipäästä. Itse en pahemmin kuuntele uutta musiikkia, koska pidän juuri näitä hittilistoja musiikkiteollisuuden tuhoajana. Jokainen biisi on samanlaista jumputusta. Itse en pidä näistä biisivalinnoista, mutta en voi kieltää, etteivätkö ne olisi sopineet tähän elokuvaan.
Yllätyin kyllä suuresti, miten hyvin elokuva jaksoi viihdyttää. Siinä ei ole oikeastaan mitään, mistä yleensä pidän. Vince Vaughn ei todellakaan ole ykkösnimi elokuvaa valittaessa, eivätkä romanttiset komediat ole myöskään ykkösvalinta. Siksi täytyykin todeta, näyttelijöiden tehneen suhteellisen hyvää jälkeä. Hahmojen tarkasta laskelmoinnista huolimatta heihin on helppo samaistua, vaikka ei itse ihan samassa tilanteessa olekaan, ainakaan vielä. Loppua kohden hahmoja yritetään syventää, mutta tässä asiassa elokuva kompastuu pahiten. Leffa sortuu pahimpaan mahdolliseen virheeseen, nimittäin äärionnellisuuteen. Spoilaamatta koko elokuvaa, jätän loppuratkaisun kertomatta.
Pienen pohdinnan jälkeen Lomaterapiaa sopii hyvin kertalaakiksi. Mitään suurta ja mahtavaa se ei ole, eikä onneksi edes yritä olla. Parhaissa kohdissaan se tarjoaa hauskoja oivalluksia, kun heikoimmillaan se tarjolla on melko mautonta läppää. Vaughn ja kumppanit eivät ole elokuvalle rasitteeksi, mutteivät myöskään tuo mitään etuja sille. Itse pelkäsin pääni räjähtävän, kun näen taas tuon Palikan hillumassa valkokankaalla. Onneksi pääni on vielä toistaiseksi kiinni kehossani, ja sen räjähtäminenkin oli hyvin kaukana.
