Pertti Järvelä, hassunhauskan yhtyeen kaiken nähnyt keulakuva ja pitkäaikaistyötön, on huonossa jamassa. Uutta kunnollista työpaikkaa ei löydy, eikä sosiaalinenkaan elämä pyyhi hyvin. Jehovan todistajat tarjoavat kuitenkin jonkinlaisen keinon ansaita rahaa ja Pertti alkaa kavereidensa kanssa punoa äärimmäisen kieroa suunnitelmaa jolla voisi tienata rahaa. Siinä sivussa kuullaan muutama oikeasti hauska biisi sekä paljon huonoja vitsejä.
Kummelin Jackpot on taattua Kummelia alusta loppuun. Jos vähä-älyisestä kohelluksesta pitää se on ihan hauskaa viihdettä, mutta sellaisenakin melko keskinkertaista. Itse pidän hieman älyllisemmistä komedioista, joten kömpelöä draamaa komediaan sotkeva Jackpot jättää suuhun aika pahan maun. Kummelien kyseenalainen käsitys huumorista ei ainakaan paranna asiaa, kuten ei myöskään se että tarina on rehellisesti sanottuna huono ja näyttelijät yhtä luontevia kuin 50-luvun sotilasfarsseissa.
Vaikka elokuva loppujen lopuksi onnistuu putoamaan jotenkin jaloilleen ollen tietyssä mielessä jopa sympaattinen lopullaan, se ei muuta tosiasioita sen kauniimmiksi: Kummelin Jackpot on huono elokuva huonolta koomikkoryhmältä. Tästä huolimatta Kummelin ”huumori” toimii paremmin elokuvana kuin sketsisarjana. Sketsisarjassa kun pitäisi pystyä virittämään huumori naurun asteelle joka minuutti, mutta ”komedia”elokuvassa riittää silloin tällöin irtoava hymähdys, jos kokonaisuus toimi edes jollain tasolla. Kummelin Jackpot ei ole mikään hyvä kokonaisuus, mutta ainakin siinä on alku, loppu ja siinä välissä jonkinlainen tarina, ihan sympaattisia hahmoja ja muutama hauska vitsi. Tähän Kummeli ei pystynyt TV-sarjoissaan.
