The Ring alkaa teinikauhulla ja katsojan mieleen hiipii kauhukuva kaavamaisesta kotihorrorista, jossa kohkauksella ei ole mitään rajaa. Onneksi elokuva pääsee irti tästä kaavasta ja siirtyy perinteiseen kauhutyyliin. Mutta ei tarpeeksi omaperäisesti.
The Ring kertoo videonauhasta jonka katsojan vihtahouse tulee niittämään. Heti videon katselun jälkeen puhelin soi ja lapsiääni kertoo että katsojalla on elinaikaa 7 päivää.
Jälleen kerran juonen avaimena on lapsi joka näkee jotain mitä aikuiset eivät. Tuntuuko tutulta? Hommaa ryyditetään ääniläjäyksillä joilla on tarkoitus saada popcornilastit leviämään syliin. No eihän kauhuleffa ole mitään ilman tehoääniä, mutta tässä tapauksessa niukkoja kuvasävyjä korostava seesteisempi tyyli olisi ollut paikallaan.
Naomi Watts esittää journalistia joka alkaa tutkimaan videon juuria, kun päivät ovat luetut itselläänkin. Toimittajan poikakin katselee leffan, mutta kakru onkin äitiään etompi ja tietää touhusta enempi. Watts on leffamaailmassa jonkinmoisessa nosteessa Mullholland Driven myötä. Tässä tapauksessa lievä uskottavuusongelma on kuitenkin vaivana, kun Wattsin esittämän suurnalistin tuska ei oikein välity katsomoon saakka.
Kauhufriikeille The Ring voi olla jotakin. Tälläiselle muita genrejä suosivalle leffa edustaa arvattavuudessaan keskitasoa. Hyvää leffassa on niukat sävyt ja muutama kuvakikka. Leffa alkaa Screamillä, välillä käydään The Blair Witch Project-maailmassa, palataan Kuudenteen aistiin ja kokonaisuudessa päädytään puolivillaiseen viritykseen.
