A.I. Tekoäly pohjautuu osittain Brian Aldissin novelliin. Stanley Kubrick on jo vuosia harkinnut tämän elokuvan ohjaamista, muttei ole päässyt käsikirjoituksen pohjaa pidemmälle. Kubrickin kuoltua vuonna 1999 hänen ystävänsä Spielberg otti ohjat käsiinsä ja istahti ohjaajan pallille. Puutteellisen Kubrick-tuntemukseni takia en lähde tässä spekuloimaan, olisiko Kubrick saanut elokuvasta paremman, jos hän olisi sen tehnyt. No, Ei tästäkään aivan surkeaa tullut, vaikkei tämä kuulukaan Spielbergin parhaimmistoon.
David (Osment) on lapsirobotti, joka annettaan pariskunnalle, jonka poika makaa koomassa syväjäädytettynä ja hänen toipumistaan pidetään epätodennäköisenä. David leimautuu “äitiinsä” Monicaan (O’Connor). David kuitenkin aiheuttaa vaaratilanteen ja hänet lähetetään pois. David tapaa gigolo Joen (Law) ja he alkavat etsimään sinistä keijua, joka muuttaisi Davidin pojaksi, joka on lihaa ja verta.
A.I. Tekoäly on Spielbergin tyypillinen satuelokuva. Yleensä Spielberg suoltaa 4-5 pisteen leffoja, mutta tätä ei voi haukkua Spielbergin parhaaksi elokuvaksi. Ei tämä tosin aivan huono ole. Elokuvan pisteitä tiputtavat sen ajoittaiset ylisentimentaalisuudet ja pituus. Pituutta olisi saanut lyhennettyä useammallakin minuutilla ilman mitään ongelmia. Edes elokuvan ajoittaiset huumorikohdat eivät pelasta elokuvaa sen surumielisyydeltä.
Elokuvan pelastaa sen sijaan John Williamsin aina niin vaikuttava musiikki. Myös idea robottilapsesta rakkaudettomassa maailmassa on kaunis. Myös näyttelijätyö on hyvää, eikä Haley Joel Osmentin soolosuoritus pääse haittaamaan. Osment näyttelee erittäin hienosti poikaa, joka etsii ihmisyyttä ja rakkautta. Elokuva ei vaan kuitenkaan toimi edellä mainittujen ongelmiensa takia. Tekoäly on sitä Hollywoodin sentimentaalista latausta tyypillisimmillään.
