Disney-yhtiön veikot ovat aina silloin tällöin palanneet siihen, mistä Disney tunnetaan: hiireen. Kun hiiriteema yhdistetään maailmankuuluihin etsivätarinoihin, uusi menestyskonsepti on syntynyt. Noh, ihan hulvattoman kuuluisaksi Baker Streetin hiirietsivä ei kasvanut, mutta eipä tapauksesta floppiakaan tullut.
Basil Hiiri on Sherlock Holmesin kotikadulla elelevä hiirietsivä, ja hyvin paljon kuuluisan ihmisetsivän kaltainen. Kovasti ihmisesikuvaansa muistuttaa myös tohtorihiiri Dawson, jonka tasainen ja lempeä luonne tasapainottaa Basilin räiskyvyyttä.
Ailahtelevaisen mutta nerokkaan dekkarin apua kaipaa pikkuinen hiirineito Olivia Leikinheimo, jonka keksijäisä on joutunut kidnapatuksi. Basil tietysti kiinnostuu jutusta. Hän vainuaa, että siinä on näppinsä pelissä hänen arkkivihollisellaan, itsellään professori Ratiganilla.
Vaikka alkuperäinen Sherlock Holmes ei kaihtanutkaan tiettyjä nautintoaineita, hiiriversion niitä ei tietysti nähdä käyttävän. Silti mestarietsivä on Disney-piirretyille harvinaisempi sankarihahmo; yhtenä hetkenä innosta soikea keskipiste, toisena itseensä käpertyvä masennuksesta musta möykky. Ilman näitä ongelmiaan Basilista olisikin voimallisen pahan Ratiganin päihittäjäksi. Mutta nyt – onnistuminen tuntuu etäiseltä, ainakin jos etsiväparka joutuu yksinään vihollistaan vastaan. Jännitystä vielä kasvatetaan aikanaan uskomattoman hienoa animaatiotekniikkaa edustaneessa kamppailussa Big Benin koneistossa. Kieltämättä kohtaus on edelleenkin vaikuttavan näköinen. Moderni tekniikka ja vanhanaikainen käsityö sulautuvat siinä yhteen lähes huomaamattomasti.
Saadakseen dekkaripiirretystä kaiken nautinnon irti, aikuiskatsojan kannattaa unohtaa täysin se suomeksi dubattu ääniraita, ja nauttia alkuperäisestä tai kuunnella vaikka jopa ruotsalaista mieluummin. Kotimainen väännös ärsyttää liioittelevaisuudessaan. Dawson (Heikki Häkkä) möhisee niin käheästi, että tohtorin puheesta on suomeksi välillä hankalaa ottaa selvää. Olivian ääni ei ole lapsenomainen, Basilin (Jarmo Harjula) taas sietokyvyn rajoja riipivän korkea ja mairea. Ainoastaan Ratigan kuulostaa hyvältä – jopa laulaessaan. Näin siitäkin huolimatta, ettei häntä vaikuta (leffan dubbaustiedot ovat kiven takana) tulkitsevan Matti Ranin, joka ammoin teki saman roolin seikkailun musiikkisatuversiolla. Joidenkin tietojen mukaan Ratiganina olisi tässä Keijo Romppainen. Alkuperäisellä ääniraidalla roolin puhuu ja laulaa itse kauhusetä Vincent Price, joten valinta on selvä. Sitä paitsi, Henry Mancini sävelsi Ratiganin mehevät biisit nimenomaan Pricelle.
Sherlock Holmesin osassa useaan otteeseen nähtyä, mutta jo vuonna 1967 edesmennyttä Basil Rathbonea kuullaan elokuvan ääniraidalla ”oikeana” Sherlockina. Niinpä, Sherlock elää ikuisesti. Muut makupalat ovat elokuvan kylkiäisenä, samalla DVD:llä tulevat piirretyt lyhärit, minidokumentti elokuvan tekemisestä ja sälä, joka sopii keveydessään lasten DVD:lle.
