Thomas Anderson (Keanu Reeves) omaa taiteellista pätevyyttä ja herkän mielikuvituksen: hänen aivoistaan syntyi klassikkopeli [movie]Matrix[/movie] ja sen kaksi jatko-osaa ja ne menestyivät. Sitten hänen pomonsa (Jonathan Groff) sanoo että Warnerin isokihot haluavat tehdä neljännen sellaisen ja niin myös tulee tapahtumaan heidän kanssaan tai ilman. Sellaisen uutisen kuuleminen laittaa herkän mielen heittämään kieppiä mistä Andersonin analyytikko (Neil Patrick Harris) mainitsee ja samaisessa kahvilassa asioiva Tiffany (Carrie-Anne Moss) herättää ukossa syviä tunteita. Yksi juttu seuraa toista ja tutun skenaarion avulla tapahtuva kohtaaminen ex-agentti Morpheuksen (Yahya Abdul-Mateen II) kanssa johtaa valintaan joka ei ole valinta ja siihen että pelin muodossa kerrottu fiktio jonka Anderson loi on totta ja hän on Neo. Aikaa on kulunut ja moninaiset asiat ovat muuttuneet. Samaten moninaiset asiat ovat pysyneet samoina ja Neon ilmaantuminen sekoittaa monta pakkaa.
Lana Wachowski eli täsmälleen yksi puolikas Wachowskeista istuu ohjaamassa ja käsikirjoittamassa elokuvaa joka heti aluksi näyttää että hän tietää tasan tarkkaan mitä on tekemässä, miten se pitää tehdä ja samalla näyttää kuinka se on täysin mahdotonta tehdä uudelleen samalla vaikutuksella. Lisäksi todellisuussimulaatio [I]Matrix[/I] ja sitä hallinnoivat koneet ovat läpikäyneet puutteesta johtuvan konfliktin ja sen seurauksena Merovingilainen (Lambert Wilson), Sati (Priyanka Chopra Jonas) ja monta muutakin tahoa ovat valloillaan ja valmiina aiheuttamaan lisää kaaosta. Suurena harmina on melkoisen vaikea sanoa mitä on kokonaiskuvassa tekeillä, sillä Neo nykäistään keskelle käynnissä olevaa rähinää ja osoittaa itsensä melko vahvaksi pelinappulaksi ja kenraali Niobe (Jada Pinkett Smith) on vain yksi monista tahoista jotka joutuvat tekemään uusia suunnitelmia.
Keanu Reeves on saanut kurttuja, parran ja menettänyt liikkuvuutta ja se näkyy jopa [I]Matrix[/I]:n itsensä sisällä, mutta vanhentunut Neo on vankempi, eloisampi ja kaikilla tavoilla kypsempi persoona joka päättää luottaa johonkin toiseen. Carrie-Anne Moss ei varsinaisesti ole muuttunut roolissaan yhtään ja se on jokseenkin odotettavaa hahmon ollessa Neon täydentävä puolikas. Yahya Abdul-Mateen II on melkoisen räikeä Morpheus joka oli aikoinaan agentti ja on melkoisen riemuissaan uudesta roolistaan vaikka sillä on isoja rajoituksia. Jonathan Groff on taloudellisten realiteettien pomo joka vihaa talutushihnoja ja Neil Patrick Harris huokuu niljaa koko olemuksellaan analyytikkona joka mielellään kirjoittaa reseptin sinisille pillereille. Mielenkiintoisena huomiona aiemmista osista on napattu pari muutakin kasvoa mukaan kertomaan että aikaa todellakin on kulunut, sillä Lambert Wilson ei todellakaan näytä hyvältä enää. Roolitukset toimivat siis ja Lana Wachowski on ilmiselvästi tiennyt millaisia rooleja haluaa nähdä tietoiselta muistutukselta siitä mitä oli.
Visuaalisessa mielessä jatkumo edelliseen kolmikkoon on vahva, sillä hävitetty ekosysteemi on yhä hävitetty harmaus ja koneiden massiiviset rakenteet ovat yhtä häiritsevän ötökkäisiä ja paholaismaisesti punaisen hehkun hallinnoima. Päivitetty [I]Matrix[/I] on kylläkin aurinkoinen, avara ja värikkäiden ja eloisien persoonien asuttama miljöö minkä valvonta on kaikkivoivaa ja salakavalaa. Hidastuksilla herkutellaan räjähdyksien paineaaltoja ja ilmassa lentäviä hylsyjä ja onneksi näillä tehokeinoilla ei yritetäkään iskeä dramaattista tyrmäysiskua. Neljäs ja varmaankin olosuhteiden uhkaamana olemassaoloon nitkahtanut [I] The Matrix Resurrections[/I] on juurikin henkiinherätys sellaiselle jonka piti olla kuollut ja sellaisenakin se miellyttää katsojaa ollen juurikin henkiinherätetty, aiheesta makusteltu ja vain vähäisesti reissussa kulahtanut artefakti nykyhetkessä. Se sopii kokonaisuuteen, mutta pistää pahasti silmään anakronismina.
