Lumiukko (1982) on monelle suomalaiselle merkittävä elokuva, sillä se on jo vuosien ajan ollut osa jouluaaton ohjelmistoa televisiossa. Brittiläinen piirroselokuva henkiin heräävästä lumiukosta on tyylikäs mykkäfilmi, josta näkyy selkeästi käsityön jälki. Lumiukko on tarkoituksella jätetty piirretyn näköiseksi, mikä luo tärkeän osan teoksen saamasta sympatiasta. Liian viimeisteltynä ja huoliteltuna siinä ei välttämättä olisi sitä samaa alkukantaista voimaa ja viattomuutta, mitä se sellaisenaan edustaa. Lumiukkoa varten kirjoitettu kappale Walking in the Air on jo itsenäisenäkin teoksena kohonnut klassikoksi, joka tunnistetaan yleisesti.
En tiedä millainen maine Lumiukolla on muualla maailmassa, mutta ainakin Suomessa se on tärkeä osa kulttuuri-identiteettiämme. Kaunis tarina pojan ja lumiukon ystävyydestä ja seikkailuista talvisessa yössä on unohtumaton. Elokuva lähtee kirjaimellisesti lentoon viimeistään Walking in the Airin alkaessa soida hennosti ja Lumiukon kaapatessa pojan mukaansa lennolle. Lumiukko tarjoaa pojalle ja samalla katsojalle tyylikkään matkan halki talvisen maan. Jouluklassikkona yksi ehdottomasti hienoimpia elokuvia. Elokuvallisilta ansioiltaan Lumiukko ei välttämättä ole kovin ihmeellinen, mutta sen kyky koskettaa katsojia ikäpolvesta toiseen on kiistämätön ansio. Suosittelen Lumiukkoa kaikille, joilta löytyy sydämestään jouluhenkeä.
