Supersankarisarjakuvasta tehdyt elokuvat ovat tasoltaan ja tekotavaltaan hyvin vaihtelevia. Sam Raimin Spiderman oli hauskaa viihdettä, Tim Burtonin Batman taas goottilainen mestariteos ja ja Bryan Singerin ohjaama X-Men taas vakavaa viidettä.
Daredevil epäonnistuu olemaan näitä kaikkia, vaikka ankarasti yrittää. Hahmon luonteelle ei olla uskollisia, visuaalinen anti on hapuileva ja juoni poukkoilee kuin pingispallo.
Sokea ristiretkeläinen Daredevil (Affleck) valvoo New Yorkin Hell’s Kitcheniä, säikyttelee ja mukiloi rikollisia kaidalle polulle ja on päivisin sokea lakimies. Tämä supersankari saa vastaansa psykoottisen Napakympin (Farrell), minkä ahne Kngpin (Duncan) on palkannut hoitamaan kilpailua ruumisarkun täytteeksi. Mukaan sotkeutuu myös kaunis Elektra (Garner) ja siitä se lähtee.
Daredevil epäonnistuu tärkeimmissä aspekteissaan. Se ei viihdytä, kerro tarinaa tai edes nollaa aivoja hyvän toimintaelokuvan tavoin. Yhden ilmeen Affleck on harmillisen laiska ja käsikirjoitus ei ole mitään mestarillista työtä.
Tämän roskan pelastaa kuitenkin kahden erinomaisen näyttelijän hartiavoimin vääntämä työ, eli Colin Farrell naureskelevana psykopaattina hoitaa työnsä erinomaisella taidolla ja Duncan tekee vahvan suorituksen ahneena Kingpininä, mikä viskoo nahka-asuista sokkoa kattoon ja lattialle.
Kokonaisuutta katsoen Daredevil ei ole niin huono tapaus kuin arvostelu antaa ymmärtää. Aivoja sen katsominen ei edes oleta tarvittavan ja erityisesti kahden erinomaisen suorituksen takia sen voi katsoa kerran hyvällä omatunnolla.
nimimerkki: Jurpo
